11.9.2010

Lauantaita ja kirppistä!

Tänään järjestettiin peräkonttikirppis, jonne tietenkin piti suunnistaa heti aamusta. Paikalla oli 50 myyjää ja kaikkilla peräkontit, -kärryt auki myytävää tavaraa. Meillä jäi porukat kotiin nukkumaan, kun äityli suunnisti paikalle jo ennen klo 8. Pian tulivat myös systeri perheineen sekä isäni ja äitinikin. 2 tuntia käveltiin aluetta läpi ja koko ajan saapui myyjiä lisää paikalle.
Ei olis pois malttanut lähteä :=)
Tapahtuma on eräänlainen versio rompepäivistä, joita ei ole ennen meidän paikkakunnalla vielä järjestetty. Jos hyvin menee, mitä en epäile, ensi keväänä kuulemma uudestaan, jee!!!



Tässä aloitellaan, kaikki myyjät eivät vielä ole saapuneet.

Yleiskuvaa joistain myytävistä tavaroista ja alueesta.



Mukaan tarttui vanha lapio, puhelinteline, lusikoita, rekisterikilpi sekä lapsille maapallokartta, sellainen valolla toimiva, käsiraudat (juu-u, aivan varmasti lastenleikkeihin!) ja jotain muuta pientä. Rahaa meni 30 eur. Vähän jäi harmittamaan eräät isohkot aselaatikot, joista olisi tuunaamalla saanut kivat sohvapöydät. Hintaa oli pienemmällä (ihan pöydän kokoisella kylläkin) 30 eur ja isommalla 50 eur...Mutta vielähän tuonne ehtisi takaisinkin ;)

Tässä kuva muutamasta ostoksista.

Lähteminen aamuvarhain ei aina kiinnosta, mutta kyllä kannatti ilman muuta. Mänen toistekin!



Mukavaa lauantaita kaikille!


2 kommenttia:

  1. Mahtavia löytöjä olet tehnyt.
    Tuollaiset kirppistapahtumat ovat kivoja : ) niitä saisi olla vaan enemmän.

    Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Olen täysin samaa mieltä!
    Sunnuntaita sinnekin:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...