30.5.2013

Lasitettu kuisti ja pala Paltaniemeä

Kuistin tuunausta helteillä *huh ja puh*, mutta kivaa on ollut!

Viime kesän rompetapahtuma Paltaniemellä tuotti tulosta, sillä pitkään hakussessa olleet moniruutuiset ikkunanpokat löytyivät yhtä vaille. Olisi ihanaa, kun olisi sellainen kuisti, missä olisi seinät ja ikkunat, mutta no can do. Näillä on mentävä ja siksipä nuo ikkunaruudut tulivat kuin tilauksesta. Eräästä Ilonan ihanasta kirjasta matkittiin idea :=)

Mutta lähdetään liikenteeseen, kera kukkasin. Yllättäen sitä pinkkiä sävyä on viljelty paljon :=)



Tomaatit viihtyvät.







Vielä se huutaa yhtä pylvästä ja yhtä ikkunaruutua tuonne vasemmalle sivulle, mutta eiköhän nekin siihen jostain löydy - ajan kanssa. Ei näillä helteillä mahdottomia jaksa ;=)

Portaiden vieressä oleva penkki odottaa roviolle pääsyä, sillä siihen suunnitelmissa siirtää tuo valkoinen rautapenkki kuistilta. Itse kuistille olisi ihana viritellä jonkinmoinen riippukeinutuolisydeemi, mutta sekin pitää ensin löytää (ja ennen kaikkea sopiva *heh*). Tai sitten roudataan vintiltä valkoinen keinutuoli siihen. Jee, ideaa!! Kannatti tulla turisemaan tänne internettiin ;D

Tämmöistä täältä, postausvälit jäävät väkisinkin pitkiksi, sillä tuolta pihalta ei malta olla pois. On meitä säät nyt hellineet!

Nyt Huvilan & Huussin pariin ja tuuletin täysille!
Palaillaan ja nautitaan lämmöstä!

27.5.2013

Nahka palaa

Väkisin tuo mahtava valopallo saa ihon "kukkimaan", kun pihalla tulee vietettyä aikaa. Ei näillä keleillä sisällä ole paljoa tullut oltua. Vain sen verran, että nappaa suuhunsa jotain tai käy hakemassa puuttuvan työkalun mukaansa.

Täälläkin alkaa jo näyttää kesältä, vaikka viikko sitten en vielä uskonutkaan. Nurmikko huutaa leikkausta, samoin Pörri ulos pääsyä ;) Lemmy ei viihdy pihalla, kurvaa heti takaisin ovelle, jos yritetään herraa ulkoiluttaa *hih*

Kukkia on viritelty sinne sun tänne, vielä pitäisi niihin pieni omaisuus sijoittaa, jotta kaikki olisi niinkuin kesäpihalla yleensä. Tänä kesänä tuntuu, että haluan niitä joka paikkaan ja mahdollisimman paljon eläviä sellaisia...







Hiki hatussa ja miljoona projektia, joista aikaiseksi saatiin vihdoin niin monessa blogissa nähty tieviitta pihaan. Ajatus muhi 2 vuotta ja nyt se tökättää talon nurkalla. Opasteet osoittavat suurin piirtein oikeisiin kohteisiin, mutta ajatus lie se tärkein *heh*



Viime kesäinen tarjotinpöytä sai päälleen toisen tuunaillun tarjottimen. Kuka se sanoikaan ja mitä siitä vaihtelun tuomasta ilosta :=) Tästä voitte kurkkia vuoden takaiseen versioon.


Lopuksi vielä kuva koko viikonlopun ulkoruokinnassa olleesta kissasta. Asentoaankaan ei jaksanut vaihdella, vaan rojahti suoraan unten maille ;D


Niin se vain toukokuun viimeinen viikko pyörähtää käyntiin ja koululaiset kiljuvat riemusta. Pitkä uurastus palkitaan loppuviikosta ja loma voi alkaa. I'm so happy for them ♥

Mutta - kääk! Työt kutsuvat vielä jollakin, joten pitänee alkaa touhuilemaan siihen suuntaan.

Oikein paljon auringonpaistetta ja iloa
tulevaan viikkoon kaikille !

25.5.2013

Romuska

Kevätkesän tai jotain flunssa on vaivannut meidän porukkaa menneen viikon ajan ja niinpä täällä ollaan touhuttu pienemmällä vaihteella, unohtamatta kuitenkaan tuunailuja ja kirppareita :)

Taannoin käytiin hakemassa se peräkärryllinen tavaraa naapurikunnasta. Hiljaa hyvä tulee, tuunailut edistyvät koko ajan. Siinä kommuutissa mulla on melkoinen urakka ja se onkin jäissä, mutta läpi senkin uudistuksen vien, se on saletti!

Tässäpä se sohvapöytä nyt "valmiina" esittelyyn. Ja kertauksen vuoksi vielä ennen kuva:

 Sitten alkoi maalihommat:

Ja ne tekstit ilmestyivät lopuksi...




Tänään käytiin elämämme eka kerran huutokaupassa, ihan vahingossa bongattiin kyltti erään kadun varrelta ja loput varmaan arvaattekin?! No, mentiin me sinne, muttei ostettu mitään... Tavara oli uutta huonekalua (jonkin huonekaluliikkeen jäämistöä) - aivan liian nuorta meidän makuun, mutta mielenkiinnolla seurattiin jonkin aikaa huutokaupan kulkua.

Päivää on vietetty pihalla, jälleen maalaillen ja kukkia laitellen. Yritin mä lökötellä auringossa tekemättä mitään, mutta se tyssäsi 5 minuuttiin tällä kertaa. Piti painua suihkuun :=) Illalla vielä piipahdan työhommissa ja sen jälkeen onkin kyllä sidukan paikka *slurps*

Mutta nyt pitää vetää yskänlääkettä tai jotain, että saa röörit auki tai jotain.
Taas tulee joku köh köh-kohtaus. 

Se on moi moi ja voikaa hyvin!

19.5.2013

Se on nyt valkoinen

Ennenkuin mennään pääaiheeseen, pakko näyttää teille parit kissakuvat alkuun. Lemmy (=Harry Potter) on oikea ihmiskissa tai jotain siihen suuntaan...Nimittäin on tasan tarkkaan siellä missä ihmiset touhuaa ja puuhailee. Kuopuksen hommat kiinnostavat kympillä ja silmä(t) kovana seuraa vierestä tapahtumien kulkua muutenkin :=)

Minäkin haluun!

Anna se kynä...

Miten tää pysyy...?!

Breikin paikka.

Pörri on viihtyy mitä kummallisimmissa paikoissa aina välillä. Tässä ollaan teinin seurana läppärin ääressä, kun poika juutuppaillee:
Mitäh! Me ollaan YouTubessa!

Missähän se oli se...?!

Ei oo tuo.

Enter!

Täh! Vielä näkyy kuva!

Töistä tullessa kotona odotti iloinen ylläripylläri. Olohuoneeseen oli jälleen ilmestynyt valkoinen valopilkku! Huspandi oli kauniissa kesäsäässä pistänyt maalaustalkoot pystyyn ja kaunis oli lopputulos *huokaus ja ♥"




Muistinvirkistykseksi vanhasta kuva:

Lopuksi (jos vielä jaksatte näitä kissa- ja pöytäjuttuja) unohtunut pöytätuunaus. Tämäkin yksilö on saanut jo uuden kodin, sillä ei ne kaikki oikeesti meille mahdu!




Siitäpä tuli mieleeni, että se yksi sohvapöytä odottaa vielä tekstiä päällensä. Ei käy aika pitkäksi, ei. Vain lyhyeksi jälleen tämäkin sunnuntai. Eikun menox!

Näköstellään taas!

18.5.2013

Back to the 20's

Lauantaiaamuna luvassa paljon kivaa - ja töitä(kin). Anivarhain pyrähdettiin peräkonttikirpparille (klo 7.30), sieltä katukirpparille (klo 8.30), sieltä kellarikirpparille (klo 9.30) ja lopuksi vakiokohteeseemme aina lauantaisin - Tavarakirpparille (klo 10). Tämän "stadin" suurimmalle itsepalvelusellaiselle :=)

Hirrrrveän paljon kamalasti tavaraa ja mitä tein minä... valikoin...enkä ostanut kaikkea, mikä olisi miellyttänyt silmää. Huh, huokasivat varmaan mukana olleet mies ja kuopuskin!

Ekalta lähti mukaan vanha ovi, kas tämä näin:

Katukirpparilta tämä - juu, juu, ei muuta:

Kellarikirpulta jäi haaviin sitten se kaikkein vanhin, hatturasia sisältöineen 1920-luvulta:





Tavarakirpparilta ostin räsymattoisen kuistille. Mukaan saatiin kaupantekijäisistä peili ja joo-o, se menee vaatekaapin oveen. Löytyi nopeammin kuin luultiinkaan ja vielä ilmaiseksi. Mitä säästöä ;)

Pihalla  meiltä näyttää tältä, hieman jo vihertää ja kaikki projektit ovat levällään kuin... 
Terassi pestynä.

Aurinkokulmauksen kalusteet putipuhtaina.


Ne projektit...

On meillä yksi tulppaanikin jo nupullaan:=)

Tämä nuppu (?) lähtee nyt vielä jatkamaan, kun on vauhtiin päässyt *heh* Eihän tuo kellokaan ole vielä paljoa ja nälkäkin olis, mutta ehtii, ehtii!!


Moips!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...