30.10.2012

Patinaa "Merry Christmas"

Päätin tuunailla erästä taulun kehystä, jonka olin jostain koulun kirpparilta aikoinaan ostanut "siinä mielessä". Tämä Pentikin taulu olisi sinänsäkin ollut ok, mutta sinisten kehysten väri tökki ja pistin hihat heilumaan (sen kun näkisi...). Ensin mietin siihen 3-ulotteisuutta laittamalla toisen kehyksen alle kiinni kuumaliimalla, mutta eiiii. Kuvaksi suunnittelin linnanherraa, mutta näin joulun alla päätin hieman "joulustaa" kuvaa.

Tässäpä tuunaus vaihe vaiheelta:
Lopuksi vielä kuopuksen ottama kuva tekeleestä. Ylivieskan Isosta lähti mukaan mieluinen digikamera, jolla nyt napsitaan kilvan kuvia äidin kanssa.

Palaillaan, kunhan ehditään ;D
Mukavaa, että jaksatte menossa mukana ♥

28.10.2012

Potta-asiaa

Lauantaina törmättiin kirppiskierroksella tällaiseen. Epäilen, ettei se mikään pottatuoli ole, mutta kätevä säilytyspenkki siitä saatiin meidän eteiseen. Mies kun jo pitkään on puhunut, että olisi hyvä olla joku tuoli-säilytyssydeemi eteisessä. No, nyt se löytyi. Mietin vielä, maalaisinko valkeaksi, mutta toisaalta sopii nyt tuo telefoonin kanssa yksi yhteen. Katsotaan ja harkitaan, kannattaako (kakan)väristä muuttaa valkoiseksi ;D Jos alkaa tökkii, niin sitten tökitään sitä pensselillä takaisin.

Sunnuntaina maalailtiin hieman ja tuunailtiin hengaria... ei mennyt aivan kuin Strömsössä, mutta onneksi noita puuhengareita vielä on, joten harjoitukset jatkuvat:
Muitakin projekteja sattui sunnuntaipäivään, mutta ne ovat vielä kuivumassa alakerrassa ja katsotaan, tuleeko niistä edes esittelemisen arvoisia ;D Maalaaminen ei ole oikein mun juttu...

Näin se vain on loma viimeisessä illassaan ja huomenna taas sorvin ääreen... Oikein mukavaa sunnuntai-iltaa ja tulevaa viikkoa kaikille! Lämpimästi tervetuloa uusille lukijoille ♥

27.10.2012

Saunaan siitä

Kynttilät sytytetty, kakluuni lämmitetty, sauna lämpiämässä ja ja ja... siitä on meidän lauantai koottu. Saunaa käsiteltiin saunavahalla taannoin, mutta tuo tumma sävy jäi vielä kaivelemaan, sitä oli saatava lisää. Pikkuisen taas tuunattiin, näillä mennään taas hetki (kunnes naisen mieli muuttuu, vai miten se olikaan?)

Lumi on tuonut tullessaan hieman joulufiilistelyä ja hiven punaista hiipii sisustukseen. Vielä en antaudu täysin, sillä yleensä tulee sitten se ähkykin.
                                      
 Kynttilän hämyssä olohuoneessa on lähes joulumainen tunnelma.

Ruokailuhuoneessa on viriteltynä myös 5-haarainen. Tämän hopeoidun kaunottaren ostin kirpparilta Ylivieskasta:

 Vielä pari kuvaa, sitten mä lopetan.
Loppukevennys...kyllä on raukeat oltavat (kissallakin)!

 Rentouttavaa lauantai-iltaa kaikille ♥

25.10.2012

Jaa-ha, mistäkähän aloittaisi...ja osaanko lopettaa

Tämän postauksen olisi voinut ihan hyvin jakaa 3 osaan, mutta kyllä te varmaan jaksatte nämä kuvat ainakin katsastaa läpi :D

Ostin Terrasta juuttipussukan, joka on mitä ilmeisemmin tarkoitettu syyspihalle kasvin suojaruukuksi tai jotain. Meillä se sai aivan toisenlaisen viran, sillä muistanette varmaan miten meillä noille syysistuksille kävi pari päivää sitten... Miksi pilata kaunista pussukkaa *höh*

Bloggailen/surffailen olohuoneesta käsin ja tietsikkapöydän alla oleva roskis alkoi kyllästyttää heti, kun tämän bongasin puutarhapuolelta:
Voihan roskistakin koristella, vai?

Makkariin tuli niinikään hankittua jotain juuttipitoista. Ostin Hobby Hallilta pari pikkumattoa ja ai, että on noille homematoille ihana laskea aamulla varpaansa ;D Oli ne entisetkin ihan ok (itseasiassa isommat), mutta pitäähän sitä välillä vaihtaakin:
Ellokselta ostin rouhean röyhelöisen aluslakanan.
Kyllä nyt nukuttaa hyvin ;D

Muutama kuva vielä makkarista. Nämä on niin nähty, mutta menköön samantien. Yrittäkää jaksaa.

Ei tämä vielä tähän lopu, älkää hävitkö minnekään! Strömsöilin hieman, kun nyt on aikaa. Tämä kehys vilahti täällä taannoin, mutta se seinätila alkaa olla vähissä (jep, jep), joten... aivot raksutti raksuttamistaan, kävin pengomassa tuunauslipastoa, josko sieltä löytyisi jotain apua. No, sieltä löytyi pussillinen messinkisiä lipaston (?) kahvoja ja näin syntyi (valokuva)tarjotin:
No, joo, mikäs sen mukavampaa kuin nauttia aamukaffet sukulaisten parissa ;D

Ja mä lupaan olla kiusaamatta teitä tämän enempää. Kiva, jos jaksoitte tänne asti (edes kuvat katsastaa *heh*). Nyt pidän ehkä päivän tauon bloggailusta, siihen on syynsä, joten palataan aiheeseen myöhemmin !

Sitä lunta odotellessa, nautitaan lokakuun viimeisestä torstaista!

24.10.2012

Washi it up!

En kyllä yhtään ihmettele tämän teipin suosiota! Tilasin niitä muutaman rullan Teippitarhasta jokin aika sitten. Olisin voinut teipata vaikka itseni sillä (unohtakaa mielikuva), niin hienoa oli teippiä työstää (ei revennyt koko ajan eikä liimautunut sormiin...) ja saada ihmeitä aikaiseksi. Täällähän tunnetusti pidetään nopeasta tuunaamisesta :D Kuvia kynttilöistä, joita nyt sitten teippasin:
Pitkästä aikaa kaivoin ompelukoneenkin esille ja ompelin pari viallista tyynynpäällistä kuntoon sekä muutaman pehmosydämen, joista yksi on tuossa kuvassa. Siis saavutus minulta, mutta ei kait se ihme ole, kun hb on nyt nousussa ja kirkkaasti *huoh* Ajatella, että tuollaiset pikkuasiat teetti työtä vielä pari kuukautta sitten (kaikki muu oli tervanjuontia paitsi nukkuminen) !

Pari tauluprojektia on kuivumassa ja täytyy myöntää...tuo maalausjuttu ei oo mun juttu. Miksi se ei yhdellä kerralla peity p.....e ja kuivuminenkin kestää enemmän kuin 5 minuuttia ?! No niin...älkää vaan sanoko, että mulla on vääränlaiset maalit ja sellaisia 5 min maalejakin löytyy kaupoista *hih*

Viime viikolla tein pari Ifolorin kuvakirjaa, toisen kodista 2 vuoden takaa ja toisen tuunauksista. Eilen postipoika toi niistä toisen. Olin iloisesti yllättynyt, että kuvat (joita ohjelma herjasi huono resoluutioisiksi tai jotain) olivat tosi hyvin edustettuina kirjassa. Tekstejä en niihin pahemmin väsännyt, lätkin kasan kuvia vain 36 sivun verran:

Oon miettinyt kuvakirjaa tästä blogistakin, saisi talteen kaikki höpinät ja jutut kodistakin olisi suht' aikajärjestyksessä. Mitenkähän monta sivua (tai kirjaa) siihen uppoaisi ?

Äsken muuten satoi rakeita viistoon ja suoraan JA VAIKKA MIHIN SUUNTAAN. Mä niin odotan lunta, jos kerran kesäkin on jo ohi. Tää välivaihe ei saa mua puolelleen ;DD

Nyt lähden santsikupille ja lohivoileivän kimppuun.
Have a nice Wednesday !

23.10.2012

Se niistä asetelmista...

Nimittäin tämä valkoinen (joskin sitä niiiiin olen odottanut ja uskon, ettei se tähän jää....) ihanuus oli peittänyt ne alleen yön aikana ;D Mutta toivossa on hyvä elää vielä hetki tosiaan, että ne eivät jää pysyväksi lumipeitteeksi:
Mikä salainen puutarha ?!
Ostin 2 tällaista massiivista ruukkua Irlanninkatajineen...
Eilen ne näyttivät ihan kivoilta portailla :D
On se kurpitsa siellä jossakin...
Illalla fiilisteltiin joulua...
H-mm, mistähän senkin sain päähäni...ettei
vain olisi ollut tapetilla ja tuikun valoilla vaikutusta.

Aamulla katsottiin Andyn haastattelua Yle Femiltä:
Pörrikin kiinnostui (?)
Ääh, ne puhuu ruottia,
orkar inte att följa ;D

Mukavaa tiistaita kaikille!
Me lähdetään liukastelmaan kesänakeilla kauppoihin!
Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...