7.12.2013

Tähtiä kuin Otavassa

...muttei poikia kuin Jukolassa kuitenkaan (huh!!) Me monet bloggaajat tiedetään, että toisinaan (tai melko useinkin) moni asia lähtee lapasesta, kun oikein innostutaan... Ei siinä ole mitään pahaa, ei missään nimessä. Innostus on ihana tunne, eikös olekin ?! Itse tykkään samaistua tähän kaartiin ja voin todellakin aistia innostuksen ruudun ja iloa pulppuavan postauksen läpi.

Viime vuonna ei meillä sytytty paperitähtiin emmekä yleensäkään ole tähti-ihmisiä (missään muodossa enkä matoissa varsinkaan :) MUTTA - nyt ja tänä joulun alla liekö syynä pirun pitkä joutenolo, olen askarrellut "kevyesti keskellä päivää". Ja olen kovasti harjoitellut, sillä ensimmäinen - kuten jo tuolla aikaisemmin kerroinkin - muistutti ylensyönyttä mustekalaa. Ihan oikeasti - yökötti koskeakin siihen...

Nyt uskallan tuoda ilmoille muutamia omatekemiä (sekä ostettujakin tähtösiä).

JDL lahjapaperista.







Mustekalan serkku...

Skräppipaperista.



Olkkarin ikkunaan ostettiin Puuilosta peltiset joulutähdet. Ne viime vuotiset paperiset kaupan versiot kestivät minkä kestivät, näitä ei tarvinne vaihtaa ensi joulunakaan.


Vaalassa kerran (jos miljoonankin) piipahdin viime reissulla paikallisessa "Halpa-Hallissa" ja ostin pari pakettia jouluisia tarroja. Oli muuten ihmekauppa sekin Tori-Market ja tulen vierailemaan siellä(kin) jatkossa :D Visiona siinsi jo makkarin peili-ikkuna, johon talvinen kranssikin pääsi tuomaan joulun ilmettä. Tässä lähti tarroittelu lapasesta.





Ja lumisade levisi hieman olohuoneeseenkin...




Näittekö tarpeeksi tähtiä... mä näin ja lupaan, että ne ovat nyt tässä. Kransseista en sano mitään...niitäkin riittää, mutta taitaa olla oma postauksensa se...

Kaunista viikonloppua ♥

18 kommenttia:

  1. Niin kauniilta näyttää!! <3 Noi kajarit ovat kyllä yliveto! Pitää kysästä saanko mä maalata meijän kajarit valkoisiksi :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Kristi! Tuo kokeilu kyllä kannatti, joten suosittelen :)

      Poista
  2. Voi miten kaunista! Meilläkin on parit kajarit varastossa ja en ole suostunut tuomaan niitä sisään, kun näyttävät niin järkyttävän rumilta. Mutta nuo teidän kajarithan olivat kauniit! Loistava idea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Salla!

      Se on jännä, miten televisio ja kajarit eivät oikein sovi aina sisustukseen :D

      Poista
  3. On niin kauniita!! Mun tähdet oli kans vinksinvonksin ja nyt roikkuu yksi eteisessä se pikkasen parempi tähti. Hienosti olet juu kajarit piilottanut;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näitä oli kyllä mukava tehdä, en muista milloin viimeksi olisi sormet olleet niin liimassa :=)

      Onneksi mies suostui aikoinaan hulluun ideaan maalata kajarit, siitä olen todella iloinen.

      Poista
  4. Niin kaunista ja tunnelmallista! :)

    VastaaPoista
  5. Upeat tähdet! ♥ Täytyy koittaa kans räpeltää niitä. Tapetteja ja papereita kyllä on yllin kyllin. :-D Kivaa sunnuntain jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sä mitään räpellä :D Niistä tulee varmasti kauniita, Mervi!!

      Muksaa sunnuntaita sinnekin ♥

      Poista
  6. Näkyi kauniita tähtiä ja kauniita asetelmia. Kivat nuo tarrat, kimaltavan huurteiset.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, M-L!
      Se "huurteisuus" noissa tarroissa vetosi minuunkin.

      Poista
  7. Ihania tähtiä, ja niitä ei voi olla liikaa! ;) Ja voi ku kauniita tarroja, sopii hyvin peileihin koristeeksi!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...