28.2.2013

Laudanpätkä ja asiaa sen vierestäkin

Koristeellinen laudanpätkä, josta taannoin mainitsin, päätyi meidän makkariin kera pitemmän version. Se oli nimittäin osa verholaudasta, jonka löysimme viime lauantain kirpparikierroksella. Molemmat makkarit (meidän ja kuopuksen) ovat olleet vailla verholautojaan, sillä ruokailuhuoneeseen ja esikoisen huoneeseen sellaiset olivat jo aikaisemmin löytyneet.

Samanlaisia on näihin makuuhuoneisiin turha hakea ja ei minulla kyllä riitä kärsivällisyyskään siihen, joten nyt on vuorossa herrainhuoneen ikkuna-area:



 


Vanha verhotanko palvelee laskosverhon painona.
Kierrätys kunniaan.
(No, en mä oikeesti raaskinut siitä edes luopua,
saatikka vintille laittaa...) 

Laiskuus on vallannut meikäläisen postausten suhteen, taisin viime viikolla tehdä liian tiuhaan sitäkin hommaa *hih*. Onneksi ensi viikolla saa huokaista lomaillen. Tämä viikko onkin sitten enemmän tai vähemmän kulunut näissä merkeissä kotona ollessa:
Kissan sylitystä ja rapsutusta.

Tunnelileikkejä...
Pörrillä on kevättä rinnassa tai jotain, aivan mahdoton kaverin puute ja sylissä iltaisin, kunhan joku vaan istahtaa paikoilleen... Ei sen puoleen, ei hänen ihanuuttaan voi vastustaa, kun kerran liki tulee ♥ Ja mennään kissan ehdoilla :D

Kuopus on yökoulussa, esikoinen omassa valtakunnassaan Photoshopin parissa ja laumanjohtaja kissa sylissään nojatuolissa... Taidan lähteä tyhjäämään astianpesukoneen ja pistää sen aamukaffeen valmiiksi - sitten unta palloon, että jaksaa vielä huomisen rutistaa töissä - äh, kevyesti se menee läpi.

On luvassa aurinkoa ja pikkupakkasta (yölämpötiloista ei murehdita, eihän?!)

Keväistä loppuviikkoa kaikille!

20 kommenttia:

  1. mikä dea..siis tuo jotta verhotanko voipi pitää laskosverhon painona. ja minä eilen menin ja tein laskosverhosta kapat..heehe..nooooooh. seuraavalla kerralla sitten.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, just ja just oli tuo verhotanko tuon laskosverhon levyinen, joten oikein on hyvä uudessa käyttötarkoituksessaan ;D

      Poista
  2. Just tänään mietin et sulta ei ole postausta vähään aikaan tullut ja ta dam heti pukkas kirjotusta. :)
    Mukavaa loppu viikkoa ja viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä vähän laiskuutta ilmassa näiden postausten suhteen :D Taisin saada yliannostuksen viime viikkoisista *hih*

      Mukavaa viikonloppua sinullekin, Minttu!

      Poista
  3. Linkitin kyltti inspiraatioita varten omasta blogistani tänne. :) Toivottavasti ei haittaa. Minä kun täällä innostuneena olen alkanut suunnitella tauluja itselleni, ja ensimmäinen on jo toteutettukin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei haittaa, ei! Kiva, että inspiraatiot ja ideat kelpaavat muillekin.

      Mä voisin tuunata noita tauluja ja kylttejä solkenaan, niin mukava niitä on tehdä ;D

      Hienon taulun olit tehnyt!!

      Poista
  4. Ihana verholista, vau!!
    Ja Pörriöinen on taas ihan söpöliini :D - tääl olis yks vapaa syli kisulle, mä niin aina välillä kaipaan omaa pörisijää, mutta kun ei niin ei...

    Mukavaa lomaa!! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Pepi ♥

      On se komia :D Kuopuksen huoneeseen tuli tyyliin (?) sopivasti ruskea, mutta siitä lisää myöhemmin...

      Pörri on nyt sellainen sylikissa - onneksi. Täällä jaksetaan sylittää, toisinaan vähän liiankin kanssa *hih*

      Poista
  5. Kierräytys on huippua ja tässä se taas todistettiin!

    Ihanaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku! Miksi heittää pois käypää tavaraa *heh* Ja eihän sitä tiedä, jos mieli vielä muuttuu.

      Poista
  6. Olen niitä teitin muitakin verholautoja ihastellut, kun ovat kuvissa vilahdelleet, eikä häpeä tämäkään yhtään. Upeita ja ihania. Joskus olen haaveillut, että löytäisi kirpparilta vanhat, mutta haaveeksihan tuollaiset jää. Puutavarasta voi kyllä tehdä kaikkea ihanaa - m.o.t.
    Meillä oli joskus ihana itse tehty (isän tekemä) sängynpääty, jossa oli oikein massiivinen koristelista laidoilla, en vieläkään käsitä, miksi sen aikanaan hukkasin...

    Rapsun, rapsun ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän nuo olisi itsekin voinut tehdä valmiista listasta, mutta kun aidot vanhat tuli kirpparille eteen, you know :D

      Oi, jospa se sängynpäädyn lista vielä tupsahtaisi eteen jostain!!

      Rapsutan, rapsutan...

      Poista
  7. Oikein ilosta maaliskuun ensimmäistä sinulle ! Täällä ne eilisiltana ladatut kaffet juotu ja viikon viimmenen työpäivä oottaa auringon kutkutellessa männynlatvoja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä samaa sinnekin, Lovviisa!

      Tätä tunnetta ei voita mikään. Aurinko paistaa ja mä olen villasukat jalassa kotisoffalla jo nyt ;D

      Poista
  8. Upea verholauta.Onpas joku raaskinut ottaa ja viedä kirpparille.Sinua onnisti.

    Ihanaa ja nautinnolllista lomaa.Täällä sitä lopetellaan pikkuhiljaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopas muuta! Toisen romu on toisen aarre, se pitää niin paikkansa ;D

      Mukavaa viikonloppua, JaanaElina!

      Poista
  9. Vastaukset
    1. Verholauta oli kaunis ostos.
      Pörristä puhumattakaan ;D

      Poista
  10. Hieno on verholauta, toistan täällä kuorossa muiden mukana ;) Jos vielä niitä sinulta puuttuu, niin tuntui niitä olevan pilvin pimein Ruottin puolella, joten vink vink vaan kirpparin Juhalle että tuo niitä lisää. Tilauksestahan ne oli nytkin tullut, vai olitko se sinä tilannut??
    Mukavaa viikonloppua ja Pörrille suukkoja ihan keskelle kuonoa!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, tilaus laitettiin ja saatiin, mitä tilattiin ;D Juha hoiti homman kotiin.

      Mäpä pussailen (ja aina se pusu vain osuu keskelle kuonoa ;=)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...