1.1.2011

Ompelua, tuunailua ensimmäisenä mielessä

Vuoden ensimmäinen päivä alkoi ja heti oli mielessä tekemiset, kun tuo tulostinkin saatiin toimimaan pitkästä aikaa.
Sain idean Saksan Ebaysta löytyneestä tyynystä. Ei se olisi sielläkään kallis ollut, vain 15,95 eur, mutta kun kädet vaativat tekemistä...Sainpahan samalla minulle läheisten kuvia ja haluamani tekstit. Tyynyliinana on vanha tyyliina, jonne sisään mahtuu 50x60 cm kokoinen tyyny. Saihan sitä sommitella ja pyöritellä, ennenkuin kuvat olivat paikoillaan, mutta tehty on. Osa kuvista on suoraan silitetty ensin liinan päälle, toiset on silitetty vielä erikseen erinäisille kankaille, sitten ommeltu kiinni liinaan. Lisänä rusettinauha napilla ja lopuksi ompelin liinan kiinni tyynyliinaan. Kuvissa isovanhempiani, isäni pienenä poikana sisaruksineen, vanhaa Kajaania ja tekstejä. Lisäksi kuopus halusi vielä tehdä nuppineulatyynyn siinä rinnalla (siitä kuvia seuraavassa postauksessa),  joten aika meillä kului oikein rattoisasti muutaman tunnin ajan ;D


Ebayn tyyny
Oma versio :)

Huomenna olisi sitten viimeinen lomapäivä ennen töihin menoa *KRÄÄK ja *PUH-HUH*. Voisin niin tottua tähän aikatauluttomaan elämään ja sen rauhallisiin hetkiin. Mene ja tiedä, maanantain jälkeen tämäkin ajatus varmaan häviää. I hate mondays, kuten Kissa-Karvinenkin ;D
Leppoisaa lauantai-iltaa! Meillä raikaa parhaillaan musiikki alakerrasta,
kuopus on iskän kanssa bänditreeneissä :=)

4 kommenttia:

  1. Suloinen tyyny.

    Kaikkea hyvää uudelle vuodelle.

    VastaaPoista
  2. Kivan tyynyn olet tehnyt, kyllä sinä osaat! Noita ylempiä tyynyliinoja oli muuten vielä vasta meilläkin myynnissä...

    VastaaPoista
  3. Ihana idea - lopputulos kaunis ja aivan oma ja henkilökohtainen, kuin taulu. Tuollainen on muuten tosi hyvä lahjaideakin, aivan varmasti saaja herkistyisi!!!

    Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
  4. Oi kuinka hurmaava idea! Kauniita, uniikkeja tyynyjä todella.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...