21.9.2015

Maltti on valttia

Joskus sitä hillitsee kyllä maltillisesti itsensä ja samalla yllättyy. Tämän seuraavan ostoksen kanssa on nimittäin käynyt siten 2 vuoden sisällä jo kahdesti. Kolmas kerta todensanoi.

Aikoinaan Pepin luona Tampereella kirppiksiä kolutessa törmäsin täydelliseen ja toimivaan versioon. Hintakin oli kohdillaan, mutta kulkupelinä oli meillä juna (bad choise), joten sinne jäi.

Vuosi sitten paikallisessa törmäsin sellaiseen taas, mutta hinta oli ei-kohdillaan ja halkeamakin siinä taisi olla, joten helposti luovuin ajatuksesta.

Kunnes eräänä kauniina päivänä männä viikolla jälleen tuossa samaisessa paikallisessa, törmäsin sellaiseen taas. Hinta oli todellakin kohdillaan, sillä eihän tässä sisuksia ollut, mutta en niitä kaipaillutkaan. Mielessä aivan jotain muuta kuin lämmitys ☺








Voinhan mä noin kuvainnollisesti varpaani sen läheisyyteen asetella, muttei se lämmitä kuin mieltä ☺ Ja se riittää.

Mukavaa uutta viikkoa !

4 kommenttia:

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...