9.3.2013

Key Chain

Viikon parhaat päivät alkavat olla käsillä. Noin yleensä siis... lomaviikko lähenee loppuaan, mutta vielä ehditään nauttia ja olen kyllä koko viikon sitä harrastanut juuri niin, kuin arvaatte :D Tuunaillen, askarrellen eli kirjaimellisesti olen rentoutunut sillä parhaalla mahdollisella tavalla, jonka osaan (mutta en välttämättä aina hallitse *hih*)

Noiden tekstausten ja liimalakkojen välissä tekee mieli tehdä aivan jotain muuta. Piti ottaa ompelukonekin (me not like it) esille ja kaivella puolavarastoja... Seuraavaksi tuloksia:
  




Sitten niiden puolien perään (ensin kyllä piipahdin vielä Tiimarin ihmeellisessä maailmassa korunosia ostelemassa...). Noita puolia tuli ostettua kierrätyksestä pari vuotta sitten kokonainen kiulullinen, joten pakkohan niitä on hyödyntää. Kaikki oli pakattu samaan pussiin, joten kappaleittain niitä ei voinut ostaa.

Muistinvirkistykseksi tuttu kuva kiulusta ja puolista. Ja uskokaa, olen vasta raapaissut jäävuoren huippua noiden puolien suhteen. Tuo astia ei tyhjene ikinä *huoh*
Kiulukin on vanha tuunaus. Saatu aikoinaan
ihanalta ex-työkaverilta ♥



Ruokailuhuoneen pöytä on kuin pommin jäljiltä, joten sinne siis seuraavaksi. Turhaan pojillekaan opetan siivoamaan jälkensä,jos en sitä itsekään tee ;D

Aurinkoista lauantaita!

14 kommenttia:

  1. Sä olet kyllä mestari!!
    Sen verran kiirus, etten juutu tänne enempää...rinsessat odottaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Master me *heko heko* Mielikuvitukseni on oikein laukannut näin lomalla, mutta kyllä tää tästä ensi viikolla taas laantuu ;D

      Sulla on mukava päivä tiedossa!!

      Poista
  2. Aivan ihastuttava loppputulos :)
    Ihastuttavaa lauantaita sinulle.
    -Erica-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Erica!

      Mietin, miksei avainketjukin voi olla nätti ;D

      Mukavaa lauantainjatkoa sinullekin!

      Poista
  3. Näitä tuunaus postauksia on tällä viikolla tullut niin tiuhaan tahtiin, että ei perässä pysy :0) Ei ole loma mennyt hukkaan, aika ihania juttuja olet saanut tehtyä. Aurinkoista lauantaita sinne Aseman laidalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mähän varoitin sua *hih* No, kuten Pepillekin jo tuumasin, kyllä tää varmaan tästä laantuu...

      Ja loma ei ole mennyt hukkaan :D

      Poista
  4. Namussa on kipossa mökin iso vanha välioven (jota ei enää ole) avain plus pari muuta vastaavaa avainta... ja ne olisi kyllä erittäin, erittäin paljon hienommat kun niille tekisi vastaavat nauhat tai nauhan... Hieno idea! Kaunis! Saatanpa hyvinkin varastaa idean joskus :)
    Olet sinä kyllä aikamoinen ideatuutti! Siis ideoita tulee kuin tuutista, juu nou!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ideat ovat täysin vapaasti varastettavissa, Tiinasein ♥ En muuten niitä tänne laittaisikaan, ellen haluaisi jakaa niitä kaikkien kanssa ;D Mukavaa tuottaa iloa ja inspiksiä.

      Mä voin kuvitella vanhalle avaimelle kauniin nauhan kaveriksi, go for it.

      Ja nyt mä master ja ideatuutti - kaunis kiitos, ystäväiseni ♥ Olen otettu.

      Poista
  5. Joopa joo! Enpä oikein jaksa uskoa tuohon sun mielikuvituksen laantumiseen! :D Tuski mahdat uskoa itsekään... ;o) Olet sinä sitten ihanan idearikas ihminen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...