10.5.2011

Kesää kohti huristen

Aivan liian kova vauhti päällä, niin ettei ehdi päivittämään tätä ihanaa harrastustakaan näköjään ;D Lueskellut olen blogejanne ja kommentteja kirjoittanut, mutta oma blogi jää hunningolle tämän kiireen keskellä. On aika palata tännekin päin välillä.

Ulkona on tänään paistanut aurinko ihanasti ja toimistossa oli täysi hulina jo heti aamusta. Viime yö meni harakoille unenpuutteen vuoksi, sillä Pörri piti huutokonserttiaan eteisen oven edessä (makkarimme on vieressä *krääk*). Heti, kun ilmestyin eteiseen, kissa sinkosi toiselle puolelle taloa. Siinä sitten järjestettiin kissa-hiiri-leikki  ja lopulta sain hänen majesteettinsa kiinni….Kissa sai kuulla normitorut sekä kunniansa ;D ja emännältä karkasi unet *haukotus*

Minusta ei ole näköjään enää yövalvojaksi, ei sitten millään. Varsinkin, kun töissä pitää käydä *heh*
Asiasta kolmanteen, meidän kasvihuone kärsi viime talven lumikuormasta ja romahtii tuossa kevään korvilla. No-o, ehdotin miehelle, että tehdään uusi ja vanhoista putkista/levyistä tehdään kevyehkö ulkohylly…Kuinkas kävikään, putkista syntyi jalkapallo/jääkiekkomaali!!! Ou jee, i like it…. Että silleen ;D
Hymyilytti hieman, mutta jäi onneksi yhteen pieneen hyllykköön tarvittavat osat. Se riittäköön toistaiseksi.
Uusi kasvihuone on mietinnässä, tehdäkö itse vai ostaako? Eli mennäkkö sieltä, missä aita on matalin vai tuunata mieleisensä esim. vanhoista ikkunoista tekemällä. Tässä herääkin kysymys teille, jotka olette itse tehneet, oliko millainen homma? Mitä tulisi ottaa huomioon rakentamisessa jne.?

Tässä muuten kuva kasvihuoneesta viime kesältä:
Kuva on liian kaukaa otettu...mutta rumahan se entinen oli!!
Jouti pois!

Ja tässä nykytilanne:
Kasvihuoneen pohja yläkuvassa, tosin jo osittain irroitettuna,
sillä tiilet on tarkoitus jatkokäyttää.
Alakuvassa kuopus ja ihkauusi maali :D
Muutoin meidän pihalla näyttää vielä tältä:
Silkkikukat ovat paikoillaan siihen asti, kun voi laittaa oikeita  tilalle.
Salainen puutarha ei vielä ole kovinkaan houkutteleva ;D
Orvokki kahvipannussa kestää kyllä!
Pientä viherrystä havaittavissa siellä täällä, silmut alkavat ilmestyä koivuihin, tuomeen, lehmukseen ja marjapensaisiin. Pyykit voi kuivattaa ulkona (tämä on tosi iso helpotus meillä)!!!
Kyllä se kesä on tulossa! Nytkin, kun katson ikkunasta ulos, itseasiassa peräpihalla näyttää jo kummasti vihertävän ! Näihin tunnelmiin lopettelen tällä haavaa ja painun Emmerdalen pariin (eli aivot narikkaan). Sitten onkin jo saunan vuoro!
Voikaa hyvin!

13 kommenttia:

  1. Täälläkin se jokakevväinen kasvihuonehaaveilu käynnissä...Mutta ei sitä vissiin rivarin pihhaan vaikka aikas iso piha onki :)

    VastaaPoista
  2. Kylläpä oli mukava kuulla Aseman laidaltakin, ja nähdä pihakuvia! ;D Meillä päin myös alkaa hieman vihertää... Nyt onkin ollut niin ihanan lämmintä ja aurinkoista, aavistus kesästä :)

    VastaaPoista
  3. Ihanalta näyttää tuo teidän talo ja piha. Asuttekin ihan kerrostalojen katvessa.

    Täälläkin alkaa vihertää nurmi ja hiirenkorvalla on koivut, tuntuu kivalta. Ja mun perennapenkissäkin näyttää olevan elämää.

    VastaaPoista
  4. Kaunis koti teillä ja mikä ihana uusi maali pojalla onkaan. Kelpää tuohon maaleja potkia..:)

    VastaaPoista
  5. Ihana talo teillä ja niin hieno, iso piha! Ja siellähän näyttää jo tosi keväiseltä, ei ainakaan lunta enää ja sehän on pääasia! nyt huomaat varmasti päivästä toiseen, kuinka aina vihertää enemmän ja enemmän, jee :)
    Mulla ei ole sitten mitään hajua kasvihuoneen rakentamisesta, mutta oispa kyllä ihanaa saada sellainen vanhoista ikkunoista rakennettu... ;)
    Aurinkoista viikkoa Satu-kuomaselle perheineen :)

    VastaaPoista
  6. Kyllä meni vanha kasvihuone hyvään käyttöön :)

    Sellainen Wanhan ajan itse vanhoista ikkunoista rakennettu kasvihuone sopisi kyllä teille hienosti - jos vaan tykkää rakentaa :)
    Ihanan aurinkoista ja lämmintä viikkoa!

    VastaaPoista
  7. loistavaa uusiokäyttöä!♥

    VastaaPoista
  8. Ihana pihapiiri teillä, tikkapihlajassa taitaa olla kasvihuoneen rakennus meneillään. Olisipa ihanaa saada sellainen, nyt vaan on niin paljon kaikkea muuta, hih.
    Ilona

    VastaaPoista
  9. Minä kauhulla katselin meidän kasvihuonetta talvella koska rämähtää. Yksi osa tuli alas muuten säilyi hyvin. Kyllä meillä tyydyttiin ostamaan valmis, olisihan noita laseja ollut ja hienohan niistä olisi tullut, mutta kaikena remontin ja salaojien jälkeen ei enää jaksanut.
    Kaunis ja tunnelmallinen pihapiiri teillä:) Mukavaa kesän odotusta:)

    VastaaPoista
  10. Hieno maali;)...miehet sitten osaavat kääntää kaiken jääkiekkoon ja sitä, kun tulee vielä telkustakin niinku yötä päivää:)

    VastaaPoista
  11. Ihanan iso pihapiiri teillä ja kaunis talo!

    Kasvihuoneen rakentamisesta ei ole kokemusta, mutta ihana tulisi varmaan vanhoista ikkunoista!!

    Aurinkoista viikonjatkoa!

    VastaaPoista
  12. Täälläkin pitänyt kiirettä, niin ettei blogiin oo ehtinyt...mutta onneksi on näköjään muitakin !! :))
    Kivoja pihakuvia, mahtavat tilat teillä!
    Iloista viikonloppua!

    VastaaPoista
  13. Kiitokset, tytöt, ihanista ja runsaista kommenteista!

    Pihan koossa ei ole valittamita, muutoin kuin ruohonleikkuun yhteydessä ;D No, asemakaavaa odotellessa...katsotaan miten sitten käy, kun se tulee: pieneneekö vai pidetäänkö tämä koko.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...