Nyt huomaan omistavani lasiastioita lähes joka lähtöön. Tykkään käyttää niitä eritoten tarjoiluastioina ja niiden käyttöön yritän rohkaista myös muuta perhettä. Aina silloin tällöin olohuoneen pöydälle eksyy epämääräinen,
Ja on niitä kuulkaa särkynytkin. Jos ei ole kissat (jep) tiputtaneet, on astianpesukone halkaissut vuosikymmeniä vanhan kaunottaren kertalaakista. Juuh, nyt olen oppinut pesemään niitä käsin ☺
Muutamia kuvia viimeaikaisista lasisista aarteista alla. Tässä näkyy kristallikulho (joka on muuten niin painava, ettei hevillä tipu ☺) sekä jalallinen lasikulho, toimittaa hedelmäkulhon virkaa keittiössä. Hyvin toimii ja on vielä nättikin.
Kukille löytyi kaunis kristallimaljakko. Salmiakkiruudut eivät ole pahitteeksi. Mikähän niissäkin kiehtoo...
Vanha lasinen mehukannu tai jotain tuossa vasemmalla (näitä löytyy kermakkonakin) on löytö erään talon tyhjennysmyynnistä. Samoin oikealla olevat vanhat lasiset kannut.
Kynttilöiden polttelua ei pahemmin tähän vuoden aikaan enää harrasteta, muttei se estä näiden seuraavien purkkien esilläoloa (ja silloin tällöin tulen sytyttämistä kauniiseen astiaan):
Luulen kuitenkin, että tämä säilyy koristeena (tai sitä käytetään vain äärimmäisessä hätätapauksessa)... |
Tassujalkaisissa on sitä jotain ☺
Löytöjen parissa mentiin tämäkin postaus, muttei täällä (tai tuunausosastollakaan) mitään järisyttävää tapahdu. Aurinko paistaa ihanasti, pakkasta on edelleen, mutta sehän ei menoa haittaa ☺ Jotain pientä uutta syntyy aina silloin tällöin ja kohtahan on taas viikonloppu. Sitten keksitään lisää kivaa tekemistä ☺
Oikein leppoisaa loppuviikkoa kaikille !
Sä MELKEIN sait jo mut kirppareille tällä postauksella :D
VastaaPoistaMutta kun mä tiedän kenellä se taito on hyppysissä (muistaks kun vain mainitsinkin pitsilakanat, kuka se heti löysi!) niin mä taidan pistää sut asialle :)
Tars parit kannut, kiitos! Kukille. Sieltä tai täältä, ihan sama.....vaikka kai sä kesällä tänne tuut...??
Hih, mä melkein onnistuin ☺ Mä muistan ne lakanat!!
PoistaJuu, kannuja kyllä saat. Onko tuo kuvassa näkyvä malli oikeanlainen?! Lähiaikoina olisi tarkoitus Vaalassa piipahtaa...taas...
Kylä' me varmaan kesällä tullaan, ainakin suunnitelmissa on!!
Periaatteessa kaikki käy! Mulla on maljakkotilanne toooooosi surkea, ja olen huomannut, että kannut on melkeinpä parhaita, pari on nyt kulkenut Lillan ja kodin väliä tarpeen mukaan. Olis kiva kun olis muutama sellainen, jotka vois olla hyllyn päällä odottamassa -kaappitila on maljakkotilannettakin surkeampi :/
PoistaTerkkusia rinsessalandiasta, pieni katsoo titinallea ja isommat pelaa ipadeillä vierekkäin, koirat lojuu kuka missäkin - mä istahdin hetkeksi kahvin kanssa lueskelemaan blogeja :)
Sama se on täälläkin! Ikäkö se lie, kun kaikki vanha on alkanut miellyttää silmää:)
VastaaPoistaSepä se, Heidi ☺ Mutta ei se haittaa, jokaisessa "ikä"vaiheessa on puolensa ☺
PoistaVoi ku kauniita löytöjä!! <3
VastaaPoistaLöytöjä on niin mukava tehdä ☺
Poista