8.1.2013

Olin myyty

Pikaisesti tuli pyörähdettyä kirpparilla miehen kanssa ruokaostosten jälkeen...ja eipä olisi pitänyt tai sittenkin ehkä oli...

Kädessäni oli reilut 3 euron ostokset ja mielessäni jo huojentuneena kassalla ajattelin kierroksen olleen tässä. Samaa kyseli kirpparin omistajakin: "Eikö löytynyt mitään?" Johon minä:"Jotain pientä..." No, oltiin jo ulko-ovella, kun molempien silmät iskeytyivät isoon puumöhkäleeseen oven vieressä! Täh, miten me ei tätä huomattu, kun tultiin sisään?!

Siinä sitten pyörittiin kuin mehiläiset kuningattaren ympärillä 5 minuuttia ja ostopäätös tehtiin - yhteismielin!

Vielä se ei ole kotona, mutta ohessa kännykällä näppäämäni kuvat, jospa niistä selvän saa:





Minusta ei sen soittajaksi ole (miehestä kyllä senkin edestä ja minä pimputtelisin täysin nuotin vierestä koko ajan ;D - mutta kyllä sitä katsella kehtaa ! Varmaan kuopus virittelee sen ääressä erinäisiä ääniä molempien edestä, en epäilekään. Paikka sille ollaan jo mietitty ja laittelen kuvia, kunhan se kotiutuu. Olen aivan täpinöissäni, voitte vain kuvitella mitä mielikuvia syntyy tuosta kaunokaisesta (toivottavasti teilläkin).

Olen varmaan syntynyt väärällä vuosikymmenellä, mutta mitä vanhempi tavara/kaluste tms., on se tervetullut meille...

Näissä tunnelmissa näen unia ensi yönä (sillä mä harvoin näen mitään öisin *hih*) ja toivottelen kaikille mukavaa tiistai-illan jatkoa!

26 kommenttia:

  1. EI OLE TOTTA, todella upea harmooni! Enpä ole koskaan nähnyt noin komeeta! Hieno, hieno.......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen täällä niin suu oona, että tuli näköjään oikein harmoooooni tuonne edelliseen tekstiinkin :)

      Poista
    2. Miten mä arvasinkin, että sä olet eka ;DD

      Siis, mä olen itsekin aikas sanaton ja ei tuota miestäkään hirveesti tarvinnut houkutella ostopäätökseen...eihän tätä voinut olla ostamatta !

      Poista
    3. No voi hitsipilli, mahtava kapistus!
      Ja tuolla muuten ei "pimputella" - kysy vaik systeriltä, se pienen pienenä tyttönä yritti :D - siit on maanmainio kuvakin olemassa!

      Poista
    4. Jep, mä kokeilin, eikä tosiaankaan voi ihan vain pimputella ;D Vaatii vähän enemmän painelemista ja polkemista.

      Poista
  2. upee LÖYTÖ !! Olisin itsekin varmaan pyörinyt tuon ympärillä tovin jos toisenkin :D
    Nyt sitten aitio paikkaa sille raivaamaan ja ei muuta kuin soittelemaan .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aitiopaikka on jo suunniteltu, toivotaan, että mahtuu ;D

      Kiitos, sara!

      Poista
  3. ihanaihanaihana...♥
    Minä vielä jatkan haaveilua, -en tosin osaa soittaa ja tuskin paikkaakaan löytyisi- mutta niin haluaisin vanhan pianon tai harmoonin.
    Onnea upeasta löydöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän se yksi harmoni talossa olla pitää ;D

      Kiitos, Titti!

      Poista
  4. Voi histamiini! <3 Voisin vain istua tuon edessä fiilistelemässä ja kuvittelemassa, et osaan soittaa sitä! Eipä menneet hukkateille netkään hilut! :) Ja mikä tunnelma!!!! Ja kohan pääsee teille kotiin, tunnelma vain kasvaa tuostaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan fiilistelemässä *hih*

      Hilut eivät menneet hukkaan, mutta uutta on mentävä tienaamaan ;D

      Poista
  5. Waude mikä löytö...onnittelut!

    VastaaPoista
  6. Vastaukset
    1. Kyllähän se sävähdytti olemuksellaan! Kiitos, Minttu!

      Poista
  7. Onpas kaunis yksilö! Jo yksin toi nuottiteline on niin kaunis! Onnittelut löydöstä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siinä oli ihania yksityiskohtia, jotka vetosivat. Kiitos, Lady of the Mess!

      Poista
  8. Aivan kertas kaikkisen hieno löytö! Mitkä muodot tolla yläkoristeella! Ihana!
    Mietin sitä, että minkä näköiset ihmiset ovat aikojen alussa tämän soittimen näppäimiä näppäilleet...

    terkuin Minnukka :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla tuli sama mielikuva, Minnukka! Kunpa vielä saisi tietoon vuosiluvun, milloin se on valmistettu ;D

      Poista
  9. ARVASIN!! Minä näin tuon ihanuuden jo viime viikolla ja jos en omistaisi pianoa, olisin sen jo ostanut. Onneksi se pääsi hyvään kotiin ja jos totta puhutaan niin melkein arvasin että se tulee teille :) Näin me taidamme tunte toisemme hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en huomannut sitä edes lauantaina, kun kävin... Silmät kiinni varmaan painelin ovesta ulos ;D

      Kyllähän me aikas lailla toisemme tunnetaan !

      Poista
  10. Harmonin valmistuajankohdaksi veikkaisin vuosisadan vaihdetta. Uusrenessanssikoristeinen yläosa ja kynttiläpidikkeissä voisi hyvinkin nähdä piirteitä jugendista. Ensin mainittu kertaustyyli vallitsi 1800-luvun loppupuolella ja jälkimmäinen alkoi vaikuttaa seuraavan vuosisadan alkupuolella.
    Ihan en nyt kyllä tarkkaa vuotta osaa sanoa :DD
    Tsekkaa tarkkaan sisäosat ja tausta, josko jostain löytyisi vuosiluku. Tai KVG :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Tiina! Mulla ei hajuakaan noistä tyyleistä *heh*

      Osiin en pura, mutta lupaan tutkiskella ;D

      Ja mä oon kyllä tehnyt tota KVG:takin jo (kuulostaa paljon paremmalta näin, vai mitä :=)

      Poista
    2. Juu, kuulostaa paljon paremmalta :)

      Poista
  11. Upea harmooni. Pitäähän tuvassa harmooni aina olla:) ja nyt vaan sitten opettelemaan soittamaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain ;D Kun ei pianoa meille mahdu, niin harmooni sitten.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...