11.1.2011

Arki(ko) jo?

Töissä on rauhallista, jopa liian hiljaista. Ollaan saatu uudet työkoneet ja näyttö on ainakin MEEETRIIIIINNNNN mittainen. Vähän enemmän vaatii liikettä niskanikamiin lisää...pää pyörinee itsestään jo muutaman vuoden kuluttua ;D
Lunta on satanut meillekin päin jo ihan kiitettävästi, voisi jo loppua *heh* Mä inhoon lumitöitä... Tosin kinokset eivät ole valtavia, eivät juuri mitään verrattuna aikaisempiin vuosiin. Taitavat huveta vuosi vuodelta *huh ja roiskis* Lämpöaste on lähellä nollaa, joten töissäkin tarkenee pitkästä aikaa oikein mukavasti.
Joulurytmistä eli myöhään nukkumaanmenosta en ole vielä selvinnyt, joten aamut on pikkuisen sanoisinko hankalia. En millään jaksaisi nousta virkeänä uuteen aamuun. C-vitaminiit tekevät kauppansa. Pojillakin on vaatinut totuttelua, vaikka menevät meitä aikaisemmin (klo 21) nukkumaan, mutta todennäköisesti ei heti uni tule... Silti ovat kiltisti nousseet aamuseitsemältä, syöneet aamupalan, pesseet hampaat ja katsoneet hetken aikaa aamuohjelmia...toisin kuin minä, joka vaeltelen kuin unessa aamulla ja yritän rutiininomaisesti touhuta. Ja sitten tuleekin jo kiire !!
Pörri oli ihana eilen, kun tulin kotiin ja syöksyin heti ullakolle etsimään kuopukselle isompia veljen vanhoja vaatteita: tuli kummissaan katselemaan, että kukas se siellä rymistelee ja kun aloin juttelemaan, voi sitä puskemisen määrää ja kiehnäämistä! Meillä oli pieni halaus/paijaushetki kylmällä vintillä ;D Ja näin tyytyväisenä se loikoili illalla sängyssämme:
Sain minä jo tänä aamuna kuitenkin tehtyä lumitöitä - hmm-m, puolet pihasta ehdin, ettei kaikki jää miehelle töiden jälkeen. OLEN YLPEÄ *heh heh* Se se varmaan väsyttikin...Juu, se se on! Nyt piristyin kummasti! Äkkiä käyttämään virtapiikki hyväksi ja samalla toivotan kaikille blogiystäville ihanaa tiistaita!

6 kommenttia:

  1. Nyt on kyllä lumitöitä riittänyt ja meillä on niin järkyt lumimassat tulossa katolta, ettei kohta uskalla ovesta ulos astua! Ihana Pörri siellä :) Kauniit nuo peilit myös ja voi että tuo teksti näyttää hyvältä tv-tasossa! Hyvä idea!!

    VastaaPoista
  2. Täällä kans saa olla kolaamassa jatkuvasti,paitsi ei nyt tarvitse,toivotaan että ei tulis pakkasia enää,mut on luvattu taas viik.lopulle - 20 astetta.:(.Kyllä on Pörrillä lokoisat oltavat,hieno kuva siitä♥

    VastaaPoista
  3. Heissan Hilda ja Tansku: kiitokset kivoista kommenteista, lunta ja pakkasta, sitähän Suomen talven kuuluukin olla, vaikkei aina noin runsain mitoin. Pörrille välitän niinikään kehumiset ;D

    VastaaPoista
  4. Ihana kisuli.Joo noita lumitöitä riittää pitää yritää ottaa positiivisesti ja ajatella kuntoilun kannalta.
    Mia

    VastaaPoista
  5. Voi tuota kisua mikä ilme!
    Niin onnellinen :)

    Meidän kissat nauttivat kovasti kylpyhuoneesta, joka viime kesänä remontoitiin täysin. Uudessa kylpyhuoneessa on lattialämmitys ja siitäkös kissat tykkäävät! Siellä ne köllivät lattialla joka päivä :)

    VastaaPoista
  6. Hei Mia: Näin se on otettava, varsinkin jo tässä iässä ;D En varmaan muuten koskisi koko kolaan...

    Marika: Kyllähän meillä melko tyytyväinen kolli asustelee ja myös mielellään alakerran pesutiloissa, kun se lattialämmitys on niin ihanaaaa ;D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...