3.6.2013

Hommia helteellä

ja hullu(i)lla. Koska lauantain helteinen iltapäivä kului sukulaisen muutossa, piti sunnuntaina puurtaa senkin menetetyn ajan edestä. Mies aloitteli toisen terassin suunnittelua urakalla, viriteltiin uima-allas ja tuunattiin kuistia. Välillä sudittiin maalipensselillä ohimennen yksi pöytä - taas. Sisällä tuli käytyä vain juomassa, vessassa ja illalla sitten maltettiin syödäkin ;) 

Terassin pohjia kaivamassa.

Kiikkutuoli roudattiin vintiltä.

 

Mieheni ukin vanhoja nuottikirjoja siunaantui meillä roppakaupalla
muuton yhteydessä. Pari pienintä pääsi kuistin pöytää koristamaan.


Kesäradio.

Valkoinen rautapenkki vaihtui sitten kuistin eteen.

Pöytä oli alunperin ruskea. Löytyi muuttopihan roskalavalta,
jossa minä lymysin pää edellä aina kun silmä vältti...

Ja ei meillä kaikki kesäkukkaset ole pinkkiä, sillä pihasta löytyy näitä joka vuosi kukkivia valkoisiakin:

Kirsikkapuusta.

Omenapuusta.

Kukkapenkistä.

Lopuksi se hellesään kohokohta ;=) Tätä ei varmaan koskaan ole aikaisemmin laitettu tulille niin kuin tänä kesänä:


Sinne piti jo pulahtaa altaan vielä täyttyessä :=)

Maanantainen työpäivä kuluikin huiskeessa ihan huomaamatta ohi. No, kyllä mä taisin lähteä liukumaankin jo ennen aikojaan, mutta... Pitää pakata riparilaisen kanssa kamat, sillä leirielämä kutsuu ;)

Ja sitten mä oon taas ihan pihalla ja pihalla ja pihalla *oujee*
Eli mä meen taas! Moi moi !

12 kommenttia:

  1. Ui, mäkin tahtoisin kiikustuolin partsille :P

    VastaaPoista
  2. Ihan pihalla ei ole ollenkaan hassumpi olotila :D

    VastaaPoista
  3. Oli touhua ja tohinaa kerrakseen..ja loppuhuipennuksena pulahdus tuohon altaaseen. YES :d

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä tyydyin heittelemaan +11 asteista vettä vain päälleni ja kastelin varpaitani hetken aikaa ;) Toissakesäinen flunssamuisto allasreissun jälkeen oli vielä hyvin mielessä *hui*

      Poista
  4. Teillä se on oikein kunnon kesäkeidas!
    Meidän piha on ihan vaiheessa. Flunssa piinannut molempia vuorotellen ja pihalle pitäisi uima-altaalle kaivaa paikka, kun ei ole tasaista kohtaa koko pihassa. Ja kaikki muukin miten sattuu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mukavahan tuo piha on, vaikkakin mun mielestä liian suuri (noin niinkuin ruohonleikkuun kannalta ;)

      Älä huoli pihan laitosta, kyllä ne ehtii. Meilläkin koko ajan jotain projektia menossa *huoh* Milloinkahan sitä pieni ihminen on tyytyväinen ?!

      Poista
  5. Iiiihania kesäkuvia!!! Nautitaan auringosta ja ulkona touhuilusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa!

      Kyllä nautitaan, ei tätä kauaa kestä :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...