9.7.2015

Wine, please

Pitkän etsinnän tulos (omista varastoista, joita ei edes kaikkia muista näköjään) löytyi kauan kaivattu vanhan haravan osa. Käyttökelpoinen varsineen ja kaikkineen, mutta njaah - käytetään pihahommiin uudempaa, joten tämä sai ikänsä puolesta jäädä sisähommiin. Ja mä en edes heti muistanut, että meillä on edes moisia välineitä. Siinä näkee meikäläisen kiinnostuksen noihin maankaivuuhommiin ☺

Monesti olen ihaillut näistä tehtyjä lasitelineitä ja sellaisen viran se sai meiltäkin. Pienen taivuttelun sekä pesun jälkeen se taipui kauniisti vanhan hyllylaudan alle ottamaan muutaman lasin seurakseen.










Kristallilasit ovat vanha löytä Vaalan toisesta mahtavasta aarreaitasta viime vuodelta (muistaakseni), nimittäin Pänikästä & Piirongista. Käykääs kurkkaa sivuja ja huom! he myös lähettävät noita ihanuuksia ympäri Suomen tarvittaessa .

Mikä se on kun lasketaan 2, 1 ja 0? Arvaatteko ☺ Jäljellä olevat työpäivät ennen lomaa on helpompi laskeä tässä vaiheessa jo näin päin ja h-hetki on nyt tosi lähellä (eilen jo olisin ollut valmis jättämään rakkaan työpöydän unholaan, mutta vielä hetki pitää malttaa. Tänään mä lasken 1 ja 0) ☺ Sitä sanotaan, että hyvää kannattaa odottaa, mutta mä en malttais *krääh ja puuh* Kysehän ei ole enää kuin tunneista, mutta silti ☺

Sadeterkuin (taas vaihteeksi - olihan tuota lystiä jo pari päivää ☺) Aseman laidalta !

Vi ses igen !

12 kommenttia:

  1. Ih keksintö tuo viinilasiharava. Hyvää kesää Satulle.

    VastaaPoista
  2. No sehän passaa tuohon hurjan hyvin ja nuo lasit ovat todella kauniit.

    VastaaPoista
  3. Siis aivan ihana! <3 WAU! Ja tosi nätti on koko hylly!

    60luvunnahkahousut.com

    VastaaPoista
  4. Hih...vai oli päässyt unohtumaan, kuulostaa tutulle :) Meilläkin löytyy vastaava harava ja sitäkin mietin samaan käyttöön, mutta en raaskinut pihalta pois tuoda ja sen lisäksi laseja on enemmän kuin mitä siihen mahtuu. Kivan näköinen kokonaisuus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on pihalla uudempi, siellä se vanhenee pikkuhiljaa. Käytössä siis. Yksi vanha lojuu vielä vajan seinää vasten ☺
      Mä luulen, ettei meidän kummankaan lasivarastoa seinälle kerralla saada *hih*

      Poista
  5. Hieno! Meilläkin jossain tuollainen harava, jota olen joskus samaan tarkoitukseen ajatellut, pitäisiköhän käydä kaivamassa esiin? :) Eipä muuten ole tullut mieleen, että sen voisi laittaa noin fiksusti hyllyn allekin kiinni, aina vaan ajatellut seinää.... Mukavaa alkavaa lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime hetkellä täälläkin se hoksattiin, kun mallailtiin seinään ☺

      Loma on alkanut täydellä tohinalla, kiitos! Mutta mukavaa on ☺

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...