18.2.2015

Mööbleerausta

Tosi pientä, mutta 1 huonekalu vähemmän. JEE!!! Joku siellä miettii: "No, tuolta nyt vois pistää vaikka kymmenen pihalle eikä kukaan huomais...!!" ☺ Hih! Mutta eipä laiteta niin monta, vaan tarvittava määrä aina ajallaan ☺

Taulutelkkarin paikka on olla seinällä ja niinpä meidän olohuoneen tv koki sille tarkoitetun toiminnon - vihdoinkin. Mietittiin jokin aika sitten senkin ostoa tuohon tv:n alle, mutta kun sopivaa ei löytynyt, piti ottaa jo olemassa oleva käyttöön. Sillä - vintillä piilee erinäinen varasto muille joutilaille mööbeleille.

Makkarista olkkariin roudattiin iso senkki, joka kyllä avarsi tuota kulkua leveämmäksi telkkarin edestä. Jostain kumman syystä tilaa tuntuu olevan enemmäin kuin matalamman tv-tason ollessa siinä.


Isovanhempieni vanha radio on seilannut meillä huoneesta toiseen.
Toistaiseksi teinin huone ja keittiö eivät ole kokeneet iloa tästä vanhuksesta ☺





Entinen TV-taso sai uuden kodin, ei päässyt edes vintille eläkepäiviä viettämään ☺

Nyt ei pelimiesten tarvitse enää etukenossa pelailla - kuten tässä seuraavassa vanhassa kuvassa.
Selkä nojaan kiinni ja katse kohti yläilmoja - pelaaminen on sitten hauskaa ♥ Ja jostain syystä tuo pelaaminen onkin nyt niin mielekästä olkkarissa *plääh* ☺


Ja makkariin muutti kerran jo myynnissäkin ollut, (mutta josta en sitten kuitenkaan raaskinut luopua...) Pfaff-jalkainen pöytä. Sehän oli alunperin teinin huoneessa. Muistatteko tämän episodin...

Tässä vielä ennen kuva makkarista:


Ja tässä tätä päivää:



Mukavaa ajanviettoa ja vaihtelua, jep jep.

Aurinkoa viikkoon kaikille!

4 kommenttia:

  1. Välillä sitä ei tiedä onko noi muutokset onnistuneet, varsinkin jos pelailu siirtyy yhteisiin oleskelutiloihin, heh heh, Makuunhuoneen muutos näyttää kyllä tosi hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu-uh, mutta lasten läsnäolo alkaa olla tässä vaiheessa enemmän kuin suotavaa toisaalta ☺
      Lentävät siihen malliin kavereiden ja tyttökavereiden kera, ettei kotona aina näy *heh*

      Poista
  2. On se vaan kumma miten ne pelit kiskoo noita kaksilahkeisia puoleensa, joskus tekis mieli viskata se ruutu vaikka autotalliin :D mutta tokihan se läsnäolo (ainakin jollain tasolla) on taattu, kun se töllö on "paraatipaikalla". Makuuhuone muuttui kyllä hurjasti, ja hyvään suuntaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanos muuta ☺ Vähemmän liikettä ja ääntä, se on mun mieleen, jos ruutua tuijottelen ☺

      Makkariin tuo ompelupöytä passasi ihan kivasti, joo.

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...