12.11.2012

I hate Mondays...

Mutta - onneksi on jo tiistai ;D

Mahtavan viikonlopun jälkeen oli aika palata jälleen maan pinnalle. Edellisessä postauksessa nähtyyn pöytään laitettiin lakkapinta, jotta Pörrinkin hypyt sen päälle kestävät käytön *heh*

Virtaa olisi viikonloppuna riittänyt vaikka muille jakaa, aika vain ei antanut myöten tämän enempää. Onneksi noita vapaita viikonloppuja on luvassa kuitenkin lisää *huh*

Joulun lähestyessä ajatukset väistämättä ovat kallellaan siihen suuntaan. Pari joululahjaa on jo ostettuna ja miljoona suunnitteilla. Välissä pitää askarrella jotain jouluista kotiinkin, vaikka sitten hyvää kirjallisuutta tuhoten...

Kierrätyksestä ostan silloin tällöin vanjoja kirjoja tuunailumielessä. Niiden lukemisesta kun ei kuitenkaan tule mitään (tahtoo silmät vain painua kiinni). Tällaisen jouluisemman opuksen tuunasin jonnekin hyllyn päälle:

Anoppi piipahti kylässä ja toi tullessaan meille kauniin enkelin. Ihastuin siihen täysillä:


Pimeä tulee iltaisin jo aikaisemmin, mutta sytytellään kynttilät ja tuikut palamaan, niin ei sitä huomaakaan (?)


Mukavaa viikonalkua kaikille ja kovasti tervetuloa uusille lukijoille !!

4 kommenttia:

  1. Ei se ole ihme, että kannat repulla kynttilöitä kotiin! Ihania asetelmia. Ja mahtava tunnelma ennenkaikkea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep ja taas viikonlopun jälkeen ne ovat lähes minimissä. Viikolla pitää jälleen täydentää varastoa ;D

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...