28.11.2012

DIY: Silityskuva

Touhuilin "joulun" parissa männä iltana ja askartelin jouluisen tabletin tai liinan(tapaisen) olohuoneen lipaston päälle.

Tulostin kuvan siirtopaperille, joka on samantapaista kuin monissa T-paidoissa olevan kuvan pinta. Tilasin tuota paperia aikoinaan Saksanmaalta vinon pinon, mutta kyllä sitä varmaan jo Suomestakin saa, en ole vain löytänyt vastaavaa vielä (tai olen liian laiska sitä googlaamaan ;)

Lähtötilanne: tarvitaan sopivaa pinta, johon se silitetään. 
Nämä valmiit tabletit löytyivät kirpparilta.
Tässä tarvittavat työkalut: silitysrauta ja leivinpaperin pala.
Kuva tulostettuna aivan normaalisti, ei mitään peilikuvatulostuksia
tarvittu. Sitten irroitetaan pinta pohjapaperista.
Kuva paikoilleen ja leivinpaperi kuvan päälle. Kaikki reunat tulee
peittyä, sillä muuten kuuma rauta tarraa kiinni paperiin.
Silitystä täydellä teholla minuutin ajan.
Irroitetaan leivinpaperi. Jos jokin reuna ei ole vielä kiinni,
silitetään uudestaan.
Pieni lisäys, ripaus pitsiä kuvan reunoihin.

 Ja homma oli siinä. Tässä pari kuvaa valmiista tuotoksesta.
 
Siirtopaperi sopii sitten puullekin, olen kokeillut. Ja pessyt mm. tyynyliinoja, joihin olen sitä käyttänyt. Pesun jälkeen ja kankaan kuivuttua kuvan voi silittää uudestaan, jos on liian ryppyinen. Helppoa kuin heinänteko (vaikka siitä ei kyllä ole kokemusta...)!

Ja koska homma tahtoo toisinaan lähteä lapasesta, tuunasin vielä parit (valmis)tyynynpäälliset, jotka löysin Terrasta. Tällä kertaa sävyt ovat aikas vaaleat, mutta niin on toivottavasti joulukin:

On tärkeää muistaa, että silittää kuvan kauttaaltaan kunnolla kiinni, muuten käy pestessä hassusti. Olen aikaisemmin käyttänyt läpinäkyvää kuvansiirtopaperia, johon kuva tulostetaan peilikuvana, mutta  ei mielestäni kestä käyttöä ja varsinkaan pesua hyvin. Alkaa rapista pois pikkuhiljaa. Tykkään, että kestävät käyttöä eivätkä ole pelkästään koristeita ;D

Nyt eikun kokeilemaan, suosittelen lämpimästi!
Sopiva 15 minuutin tuunaus (meikäläiselle) ;D

Kekseliästä keskiviikkoa kaikille!
Palailen seuraavan kerran arvonnan päätyttyä, joten muistakaa osallistua tuolta ylhäällä olevasta linkistä, jookosta....!

8 kommenttia:

  1. Suloset nuo tyynyt varsinkin !

    VastaaPoista
  2. Voi kun kauniit tyynyt. Mistähän tuota paperia sais. näyttää helpolta sinun ohjeilla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Liisa.

      Mä uskon, että googlaamalla siirtokuva, kuvansiirto(paperi) löytyy vaihtoehtoja.

      Poista
  3. Vastaukset
    1. Idea on kiva ja tooosii vanha ;D

      Helppo toteuttaa hetkessä uutta jälkeä sisustukseen.

      Poista
  4. Heips sinulla on kaikkea ihanaa täällä, luen näitä aina vaan uudestaan. Tuo siirtokalvo mitä käytät on ns siirtokalvo tummille ja värillisille kankaille ja sitä saa suomestakin mm sinooperi, biltema,inkclub jne.Katsoin vaan, että ihan kivaltahan tuo näyttää valkeallakin kankaalla. Itse olen kanssa täysin koukussa kuvansiirtoon, tosin en ole art mediumilla juuri mitään saanut tehtyä, kun meillä on vain mustesuihkutulostin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä Bilteman paperi ei ainakaan ole samaa ja jostain suomal. nettikaupasta tilasin erästä, joka oli - mutta se oli hurjan kallista. Tilailen siis jatkossakin Saksasta, sillä tähän laatuun olen todella tyytyväinen.

      Jep, art mediumit vaatii lasertulostimen, muutoin tulee sotkua aikaiseksi :)

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...