9.7.2011

Paltaniemi, osa 2

Lupasin päivitystä vielä Paltaniemi-päiväämme ja ostoksiini Piian putiikista. Tässäpä niitä tulee.

Paltaniemen kylä on kulttuurihistoriallisesti merkittävä pieni kylä n. 10 km Kajaanin keskustasta. Kylän oma poika, Eino Leino, lienee kaikille suomalaisille tuttu ;D Kylällä sijaitsee kaupunkimme ykkösnähtävyys, ihana, harvinainen, vanha kuvakirkko, jota pitää joka kesä käydä katsomassa. Kirkko on tunnettu seinä- ja kattomaalauksistaan.
Kellotapuli
Itse kuvakirkko ulkoa.
Kuuluisat maalaukset.
Tie johtaa alttarille ;D

Muuten vain sisältä kuvattua:

 
Alueella sijaitsee niinikään vanha Keisarintalli, jossa Venäjän keisari Aleksanteri I (1777-1825) aterioi taannoisella tutustumismatkallaan. Keisarintalli on Suomen vanhin museorakennus. Muisto Aleksanteri I:n vierailusta vuonna 1819 Vuolijoella. Vuonna 1827 talli siirrettiin Paltaniemeen.

Tallin sisällä on keisarin käyttämiä tavaroita Kainuun matkaltaan: Ronkaalan talon sänky, tuoli, pöytä, satula ja kärryt.
Tämä kuva netistä.
Kuva tsaarista, kärryistä ja sängystä.
Ruokapöytä ja maininta ruokailijoista.
Poistuessamme tallista, joka oli aluksi kiinni (sain avaimen kirkko-oppailta), ryhmä saksalaisturisteja oli ihmetellyt tallirakennusta. Meinasin jo livahtaa, mutta kun perässä tulivat, selostin, mistä oli oikein kyse. Tyytyväisenä lähtivät kohti bussiaan ja uusia seikkailuja Suomen kamaralla ;D Wiedersehen!

Lisätietoja Paltaniemestä ja kohteista voitte kurkata täältä, jos kiinnostaa.

Putiikista mukanaani tarttuivat ihanainen naulakko, jollaiseen en ole vielä törmännytkään. Se oli vain saatava, you know :D Sekä pienoinen huomautuskyltti makuuhuoneemme oveen...PRIVATE...jotta kutsumattomat vieraat älyävät pysyä pois tarvittaessa :D
En ole paljon ehtinyt postailemaan saatikka kommentoimaan kaikille, sillä tämä helteinen viikko on paahdettu täysillä töissä Kajaanin Runoviikon parissa ja huomenna sekin lysti loppuu *huh* ja saapuvat viileämmät kelit *ihanaa, joku on kuullut minua ;D* Ei tämä +30 asteen työskentely sisätiloissa ole mitään herkkua, uskokaa pois! Muuten kävisi päinsä, jos esim. lomalla lojuisin, mutta tämä sää jo hieman käynyt fysiikan päällekin, joten illat on pitänyt rauhoittaa ihan vain rentouttavaan oloon kotona. Lisäksi se viimeviikkoinen pulahtelu sinne jääkylmään uima-altaaseen aiheutti nyt jo koko viikon jatkuneen kesäflunssan. Mutta ei auta, töissä on oltava ja huomenillalla klo 19 lopetan tämän viikon putken. Jatkan vielä seuraavan viikon ma-pe "työmaalla" ja sitten toitottelen joka suunnalle: Missä sä oot? Mä oon lomalla ;D...niin...ja muuten seuraavat 5 viikkoa *hip ja hei*

Lystiä lauantaita kaikille, mä painun nyt pehkuihin! Ihanaa, jos jaksoitte tänne asti :DDD

5 kommenttia:

  1. Täällä kaksiviikkoa ja sitten kyselen minäkin, missä sä oot?...☺

    VastaaPoista
  2. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  3. Ooijoi!! Mä niiiin rakastan tuota kuvakirkkoa! JOS mä joskus menen naimisiin, en suostu tekemään sitä missään muussa kirkossa kuin tuossa! :))

    No missäs mää oon..no mää oon lomalla jo! ;D Tervetuloa joukkoon siis!

    Lepposaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Irmastiina: Ja mä vastaan: Mäkin oon vielä lomalla ;DDD

    Ruusa: Sanopas muuta ! Ja mää tulen teidän lomailijoiden joukkoon taatusti...mua ei estä perjantaina mikään ;D

    VastaaPoista
  5. Ihan mielettömän hieno kirkko, pakko käydä siellä jos joskus sinne suunnalle matka käy.
    Private-kyltin ottasin minäkin. Se on kiva. :D
    Ihanaa lomaa sinulle, mulla se on jo puolessa välissä menossa...

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...