19.2.2011

Kampaajalla

Pitkästä aikaa sain aikaiseksi käytyä kampaajalla teettämässä kasvaneelle hiuskuontalolleni jotain. Jos joku luulee, että täällä asustelee fiksunnäköinen emäntä, erehtyy pahan kerran. Muut asiat vievät aikani totaalisesti. Mutta pakolliset hiustenleikkuut on toki tehtävä, vaikka edes toisten iloksi...
Kampaamo Pirtin tytöt ovat ammattitaitoisia ja iloisia, tilat enemmän kuin viihtyisät ja palvelu pelaa. Lähdin tyytyväisenä pois puoli päätä kevyempänä ;D
Kampaamo omaa ihanan sisustustyylin (jota yleensä tapaa joissakin kodeissa tänä päivänäkin). Kukapa ei viihtyisi leikattavana tällaisessa paikassa. Alan Pinni-kampaamolehtikin oli tehnyt paikasta lehtijutun viime syksynä. Muistan, kun ensimmäisen kerran menin sinne, ei pää tahtonut pysyä yhdessä kohti. Oli siinä kampaajalla varmaan hankala asiakas leikattava ! Nimensä mukaisesti istuin Pirtissä suu auki ;D

Sain luvan kuvata kaunista liiketilaa ja tässä muutamia otoksia:


Kiitokset jälleen Hennalle hienosta työstä, kiitokset Tuulalle sekä
kiitokset siitä, että sain ikuistaa teidän ihanan Pirttiinne!!

Mukavaa launantaita kaikille täällä piipahtaneille!

8 kommenttia:

  1. MIELETÖN!!Ihana!!! Toi on kyllä hauskin kampaamo mitä olen ikinä nähnyt!!! :)))

    Ja mitä fiinin näköiseen emäntään tulee niin äläpäs ole vaatimaton siellä!! Olet hyvinkin fiinin näköinen! :)

    Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Missä tuommonen kampaamo on? siis aivan ihana!! En ole ennen nähnyt julkisia tiloja laitettavan tähän tyyliin. Plussat sille kampaamolle!!

    Ps. Haastan kaikki poistamaan sananvahvistuksen!

    VastaaPoista
  3. Tuollaiseen kampaamoon minäkin tahdon, aivan ihana sisutus :)

    VastaaPoista
  4. Mahtavan näköinen paikka, ihanaa, kun on joku yrittäjä, joka uskaltaa olla erilainen !
    Onnea uudelle lookillesi !

    VastaaPoista
  5. Onpas upea kampaamo.Joutais kaikki muotilehdet pois,kun väri päässä kiertelis katselemassa mitä ihanaa on esillä.

    Tarpeen olis muuten täälläkin reissu karvariin.Kuontalo alkaa olla ylipitkä.Ensi viikolle pakko varata aika.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  6. Jenni: Kiitossss ;DDD

    Liisa: Ihan kotikaupungistani tämä ihanuus löytyy. PS: vastasin haasteeseen, kokeillaan toistaiseksi välillä näin.

    Onnesta Unelma: Sitä se taatusti on, minä viihdyn siellä ja kun vielä hyvää työtä tekevät, on täyden kympin paikka!

    Wihtori: Kiitokset! Look on jo vanha, mutta tähän päähän sopiva...

    JaanaElina: Jep, en minäkään viihdy oikein lehti kädessä siinä tuolilla istuessani ;D
    Mukavaa viikonlopun jatkoa sinullekin!

    VastaaPoista
  7. Irmastiina: Kiitos, välitän tytöille viestiä!!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...