20.11.2014

Nurkkahommia

Lupasin vielä pari nurkkakuvaa ruokailuhuoneesta, johon ei pitänyt enää mitään ihmeitä tulla. Mutta - kappas vaan, näin se mieli taas muuttui.

Valokuvien alle muutti eteisen hylly, siihen päälle pari vanhaa pientä opusta vanhoine sokeriottimineen. Ruokailuhuoneessamme on vanha ruokakomero (sisältää kaikkea muuta kuin ruokaa tätä nykyä...) ja sen ovessa "komeili" tuunaamani kehys, joka taas muutti olkkariin. Löysin nimittäin kirpulta Pentikin kranssin, joihin huomaan omaavani pienoisen mieltymyksen ☺ Varsinkin näin joulun alla, vaikkei kovin jouluinen tämäkään versio ole. Se pääsi kuitenkin tuota komeron ovea koristamaan.






Tuunailin puisen kynttilänjalan "mieleiseksi" yks' ilta, kun ei ollut parempaakaan tekemistä. Se oli pelkkä jalka roikkuvine rottinkisydämineen, kun se ostin. Lisäsin päälle vain aikaisemmin hankkimani lasikipon (ootteko kuulleet sanontaa...aika tavaran kaupitsee ☺) ja päälle tekstikoristelut. Tässäpä uusittu versio:






Sisällä palaa jo kynttilöitä, mutta ulkona ei yhden yhtä. Laiskuus vallitsee siltä osin vielä, myönnän. Eikä kiinnosta lumen puutteen vuoksi yhtään sellaiset virittelyt *heh* Ehtiihän tuota vielä.

Palaillaan taas uusilla tavaroiden järjestely- ja tuunauskuvilla, jahka ennättelen. Nyt haukotuttaa siihen malliin, että nukkumatti on kohta tulossa kylään. Illan liikunta-annos on tehnyt tehtävänsä ☺

Leppoisaa loppuviikkoa kaikille !

12 kommenttia:

  1. Ihanat kynttilänjalat, osaat kyl taikoa niin kaunista<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä vaivalla saa joskus kaunista aikaan. Kiitos, ystäväiseni ♥

      Poista
  2. Niin on kaunista, silmä lepää :) huoohh..

    VastaaPoista
  3. Taas on niin kaunista. Tosi kiva keksintö lisätä toi lasikippo kynttilänjalan päälle ja kauniisti olet tuunannut myös itse kynttilänjalan. Hyvää loppuviikkoa ja viikonloppuakin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, ei ollut vaikee valinta lisätä kippoa, sillä siinä oli syvennys jo sitä vaille ennestään ☺ Ja meillähän noita kippoja piisaa ☺
      Viikonloppuja!!

      Poista
  4. Kaunista tunnelmaa... Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Mari! Tähän aikaan vuodesta tunnelmaa on helppo luoda ☺
      Suloista viikonloppua !

      Poista
  5. Kranssit on aina kivoja, minä niin mielelläni niitä laittaisin enemmänkin jos vain löytäisin mieluisia. Tahtovat olla niin tökeröitä ja teennäisiä monet mitä on tarjolla. Täällä oli aamulla maa valkoisena, ihana niin ja jos vielä ei sulaisi pois. Mutta tämä määrä riittää!! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kaikenlaisia viritelmiä sitä näkee ja tämä oli 2 euron viritelmäksi ihan ok. Tykkään jossain määrin jopa enemmän kuin lehtivihreisistä versioista.

      Lunta sais tulla roimasti enemmän, eihän tää vielä riitä alkuunkaan.

      Poista
  6. Aivan ihana hylly! <3 Ja kaunis tuunaus taas! :) Oikein ihanaa viikonloppua! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Heidi ♥ Hylly on myös vanha kirppislöytö. Tykkään uudesta kynttilänjalasta tosi paljon juuri noin ☺
      Ihanaa viikonloppua sinnekin ♥

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...