20.5.2012

Pikkuisen tuunausta

Hui, kun on vierähtänyt aikaa edellisestä postauksesta!! Eipä ole paljon sisällä tullut oltua säiden salliessa puutarhahommat. Ihanat ilmat ovat suosineet, väliin on toki mahtunut sadettakin, mutta niinä päivinä hoidettiin muita "juoksevia" asioita kaupungilla. Mukavan pituinen, 4-päiväinen viikonloppu vetelee nyt viimeisiään, kädet tuoksuu maalille, tärpätille ja mullalle ;D

Tuunausrintamalla sisustuksen osalta ei mitään järisyttävää ole tapahtunut, en vaan saa aikaiseksi aloitettua. Ideoita olisi, samoin tarvikkeita, mutta laiskottaa tai jotain.

Strömsöiltiin kuitenkin hieman tarjottimen parissa...tässä muistinvirkistystä edellisestä versiosta jokin aika sitten. En viitsinyt samanlaista tehdä, joten sovelsin löytämäni pitsiliinoja apuna käyttäen. Pitkin hampain raaskin ne lakata kiinni tarjottimeen. Tämmöinen hörhellys tuli sitten tehtyä:

Nuo sakset ovat mielestäni liikaa, kenties jotain muuta siihen tilalle ?
Loppupeleissä jätin ne sakset pois, en raaskinutkaan niitä siihen viritellä, joten nyt tarjotin komeilee hieman keskeneräisenä täällä:

Polkupyöräpostilaatikkoteline (mikä lie sitten lyhemmältä nimeltään) sai uuden maalipinnan ja samalla hurautin pari muutakin juttua valkoiseksi. Sprayjaaminen on niin helppoa ja kätevää - suihkis, suihkis ja vielä kerran suihkis, siinä se on ;D
Melkoin chostpyörä siitä tuli loppupeleissä...no-o, maalilla senkin saa korjattua...
PS. Nurmikko on aidan takana jo paljon vihreämpää ;DD
Nyt on taas se aika vuodesta todenteolla alkanut, että kun pihalla potkitaan palloa ja nurmikko alkaa pikkuhiljaa viheriöimään, multaa ym. kivaa kantautuu sisätiloihin. Ostaessani pienen kylttiaiheisen muistutuksen eteiseen, ajattelin, josko auttaisi ;D Kivannäköinen, mutta ei siitä vielä apua ole ollut, sisään lompsitaan perille asti kunnes seinä tulee vastaan *heh* Oiskohan helpottanut, jos teksti olisi ollut suomeksi...

Lauantaina tuli käytyä peräkonttikirpparilla...no, joo...se on toinen juttu se. Arvaatte varmaan, mitä tapahtui... Postataan siitä sitten joskus, nyt on vielä pakko lähteä Terraan ihastelemaan pihajuttuja.

Aurinkoa viikkoon kaikille, on luvattua ihanan kirkasta viikkoa!

18 kommenttia:

  1. Heipsan,
    kauniin tarjottimen olet tehnyt.

    Ja tuo postilaatikkopyörä hurmasi minut täysin... aivan ihana <3

    Niin - miksiköhän se ruohon aina vihreämpää aidan toisella puolella... näin on muuten meilläkin huomattu ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tykkäsit pyörästä! Minä vielä sulattelen sitä, mutta ehkä se sitten näyttää paremmalta, kun ruohokin alkaa kunnolla vihertää ja nauhukset ovat kukassa sen takana...

      Poista
  2. Kuule olisi sult kysyny tost spray maalauksest eli voikko sil maalat iha puist isoa valokuva kehykstäki ? Ku olis niin pal helpompi homma ja sais nopiaist valmiiks ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Periaatteessa voi, pitää vain ottaa huomioon, jos alla toinen maali, väri voi olla muuta kuin valkoinen sprayjatessa... Alkydipintamaalit tai pohjamaalit ovat mielestäni parhaita.

      Ja nopeasti saa jälkeä aikaiseksi, se on taattu.

      Joskus tuhraantuu useampi pullollinen, riippuu, mitä maalaa. Tuohon pyörään meni kevyesti 3 pulloa...

      Poista
  3. Voi kevät! On niin kiva "ulostautua", kuten mies sanoi ;D
    Minä tulin juuri kukka-ja yrttiostoksilta :))
    Ja taas kasvien kimppuun! Ei tässä paljoa muuta tuunailemaan ehdi! ;)

    Reipasta sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa mahtavalta sunnuntaipäivän vietolta, Jenni!!

      Kohta sä ehdit "tuunailemaan" kaikista ihaninta asiaa... ♥♥

      Suloista sunnuntaita sinnekin!

      Poista
  4. Ihana tuo tarjotin!

    Just tänään sanoin ääneenkin kun pihalla kahvitelttiin että tuntuu että näin kesällä oikein herää henkiin kun saa ulkona olla. Ihan paras olo illalla kun pihalla on touhunnut koko päivän ja vääntäytyy lopulta sitten sisälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Hanne!

      Juu, tuo vääntäytyminen se hankalaa onkin, kun millään ei viitsisi sisätiloihin tulla ;D

      Mutta ne yöunet ne vasta makialta maistuvat...

      Poista
  5. Kaunis tarjotin!

    Ja tuo fillari on hieno...:)

    VastaaPoista
  6. Kiitos nopiast vastauksest ♥ Vai siin ol semmone juttu..no enhä mä tie mil toi kehys ol maalattu hhahah..Se on nykki tosi kaunis on kermavärine ja kulutettu mutku ostin melkke sen vieree valkose vitriini ni ajattelin et jos näyttää ny typerält ku toine ol valkkone ja toine kerma..Nii ota siit sit selvää taas, kui pitäis tehrä vai jätänkkö vaa noin ku onkki ny ? ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sehän voi olla ihana kermanvärisenäkin, Johanna.

      Mutta kokeilemalla se selviää ;D Välttämättä ei muutu väri sprayjaamalla mitenkään, never no.

      Poista
  7. Voi miten upea on tuo pyörä, ihan mahtava idea ja todellinen pihan kaunistus! Ihanaa alkavaa viikkoa, mitenköhän sitä osaa olla töissä sisällä pihapuuhailujen jälkeen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, Ansku!

      Jep, töihin meno ei juurikaan houkuttele ;D Maanantai varsinkin on pahin päivä *hih* Olisi niin mukava jäädä pihalle myllertämään...

      Poista
  8. Perhana, mitä just tapahtui??? Mä tyytyväisenä rustailin sulle tänne, kun yhtäkkiä kaikki vaan hävis! :(
    Aloitetaan siis alusta.......
    Toi teidän ghost-pyörä on ihana <3
    Munkin pitäisi kiiiireeeelllliiiiisesti käydä ostamassa monta pulloa valkoista spraymaalia, on niin monta juttua odottamassa suihkista ;)
    Ja tavallisellekin maalipurkille löytyisi kyllä käyttöä..
    Kaunis tuli tarjottimesta, musta se on oikein hyvä just noin, eikä näytä keskeneräiseltä :)
    Aurinkoista viikkoaSatu-ystäväin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulle sattuu useinkin noin ja olen liian laiska uudestaan kirjoittamaan *hih*

      Kiva, että tykkäsit pyörästä. Minä tosiaan vielä sulattelen sitä...

      Tarjotin kelpaa minullekin ja eihän aina ole pakko heti keksiä täydennystä siihen ;D

      Aurinkoterkkuja sinnekin!

      Poista
  9. Tosi ihana tuli tarjottimesta,tykkään!!<3<3
    Ja tuo pyörä-postilaatikko yhdistelmä on tosi mainio...huoh!
    Mullakin ois vaikka mitä maalattavaa,ku vaan sai aikasex,plääh...mutta ihanaa,että on luvattu tälläisiä ilmoja,yesss!!!
    Nautitaan siitä ja hyvää alkanutta viikkoa sinne!!
    terkuin,Marika

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarjotin on aikas romanttinen, mutta menköön kaiken muun hörhelön joukossa ;D

      Tällä viikolla tosiaan ilmat suosii, joten eikun maalailemaan vain.

      Ja tottakait muistetaan nauttiakin !

      Poista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...