4.2.2012

Viikkopostausta ja höpinöitä

Kylmä rintama on pysynyt paikallaan, mutta toivottavasti alkuviikosta hellittää *hurrr-r* Mittari näytti aamulla kahdeksan aikaan -33 astetta, mikä on aivan liikaa saadakseen minuakaan kirpparikierrokselle. Ei muuta kuin uunit tulille ja töppöset jalkaan, jospa tämäkin allaoleva alkaisi näyttää sulamisen merkkejä:
Kuva otettu sisäpuolelta...

Paukkupakkaset alkoivat heti alkuviikosta, eikä loppua vielä näy... Kuopuksella alkoi nenä vuotamaan jo viime viikonloppuna ja puolessa välissä viikkoa nousi sitten kuumekin. Oltiin sairasvuoteessa loppuviikko. Tekemistä piti keksiä touhukkaalle 9-vuotiaalle, jotain rauhallista sellaista. Yritin päikkäreillekin saada hänet päivisin, mutta tuo pihkuran pikkumies karkasi vuoteesta heti kun äidin silmä painui kiinni ;D Että se unista, joten huivintekoa sitten kehiin.

Olen aina ollut saamaton neulomaan (koska en osaa), mutta työkaverini tehtyä minulle ihanaisen huivin ja jättäen loppulangat meidän käsiin (KÄÄK! Mitä MÄ teen loppukerällä...), oli pakko ryhtyä kokeilemaan.
Nii-in ja se kokeilu jäi minulle tosi vähäiseksi, kun kuopus kaappasi työn lähestulkoon käsistäni ja alkoi touhuta ;D Tässäpä muutama kuva projektista:
Nenä vuotaen jälkeä syntyi.
Ei huolta...Bepanthen auttaa ;D
"Tää on mukavaa!"
Valmis huivi !
Minä sitten joutessani siivoilin ja järjestelin tavaroita paikasta toiseen...
Keskimmäinen hylly sai uudet (mutta vanhat) asukkaat.
Siihen mahtuu vieläkin jotain...
Bistro -kyltti löysi sijan ruokailuhuoneesta. Oikealla keittiöön johtaa tie...minkä kylttikin jo kertoo ;D

 Pörri ikuistettiin taas kehyksiin. Paketissa olleet kehykset löytyivät (kas kummaa) kaapin kätköistä...
Peili takana on kirppislöytö. Samantyylinen isompi 70-lukulainen löytyy meiltä täältä.
Ruokailuhuoneessa ei edelleenkään ole verhoja, niin kaunis on tuo kevätaurinko, että antaa sen nyt tulvia kunnolla sisään! Kaapin päältä raivasin muutaman tavaran siis astiahyllyyn ja uudet löydöt löysivät tiensä tilalle:
Valkoinen joulutähti saa vielä koristaa kaapin päällä. Ja sehän kestää kyllä ;DD

Radion edessä puutarhakenkä odottaa kesää ja kukkia.
Se on ihana ripustaa sitten aikanaan kuistille roikkumaan.
Valkoinen Jeanne D'arcin kynttilänsammutin nojaa rauhassa vieressä.
Molemmat löytöjä Sateenkaareentaa-puodista.
Mä lähden lisäämään pökköä pesään ja toivottelen kaikille aurinkoista helmikuun ekaa lauantaita!
"Ei mulla oikeesti oo näin kylmä...uskottehan ;D
Ne vain tykkää paketoida mua..."

21 kommenttia:

  1. Uh...kylmä täälläkin, muka, noin 25....
    En vieläkään ole pistänyt nenääni pihalle, vaikka olis vähän niinkuin pakko! No, kohta...

    Minut tuo ihana kevätaurinko meinaa tehdä hulluksi, mä olen niin kauan asunut pohjoisen puolella, että nyt kuljen rätti kädessä koko ajan -apua, mitä kaikkea toi arska paljastaakaan!!
    Onneksi ikkunanpesun voi heittää sentään mielestä :D

    Mukavaa viikonloppua! Ja kerro potilaalle terkkuja, että on aika näppärä, huivi on hieno!!

    VastaaPoista
  2. Ihanat kuvat!!!

    Täälläkin aamulla -25 astetta....koirulaisenkin taasut meinasi jäätyä vaikka lenkki ei pitkä ollutkaan.

    Hienon huivin potilas on sinulle kutonut...taito on kuopuksella hyppysissään...
    Teille tainut käydä samoin, kuin meille täällä, tytär taitava käsistään ja äiti hmmm, miten sen nyt sanoisi...no vähemmän taitava...suorastaan tumpelo....☺

    VastaaPoista
  3. Pepi: Ei huvittaisi minuakaan ulos mennä, mutta huomasin juuri, että linnanherran herkut on loppu *plääh* Se meinaa, että kauppaan on lähdettävä ja ainoastaan vain kissanruoan vuoksi!!

    Kerron terkut, kiitos!

    Irmastiina: Kiitos ♥ Taitoa on meilläkin enemmän kuin äiteellä joissakin asioissa *hih* Tuossa iässä sitä vielä on niin innoissaan kaikesta luomisesta ;D

    VastaaPoista
  4. Meillä täällä -36. Mutta yli kolmenkympin kun mennään niin ei taida muutama aste enää tehdä mitään. Hunksi-parat ei oo lenkille päässeet viikkoon.

    VastaaPoista
  5. Mukavia pakkaspäiviä, kun saa sisällä touhuilla kaikenlaista kivaa :) täälläkin lauhtunut jo , enää -28 ;)
    Hyvä viikonlopun jatkoa!
    ainiin , IHANA HUIVI !

    VastaaPoista
  6. Hanne: No, huh huh! Eipä paljon naurata noillakaan lukemilla. Itse asiassa hymy hyytyi jo ;D Jep, ei ole eläimilläkään hauskaa. Mä käytin Pörriä pihalla yks' päivä (siis käytin...) ja samantien sinkosi oven taakse huutamaan: SISÄLLE JA HETI!

    Riikka: Jep, sisähommat kehiin, niin kyllä se helpottaa näillä lukemilla.

    Mukavaa viikonloppua sinnekin!

    Kiitos, huivi on tosi pehmeä ja lämmin. Oikein passeli näihin kelehein täällä sisälläkin ;D

    VastaaPoista
  7. Upee lautashylly muuten:)

    Kyllä ne pakkaset siitä hellittää. Täällä ollut myös koko viikon -30 astetta ja töihin on joka aamu pitänyt lähteä ja seisoskella bussipysäkillä, hrrr:)

    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
  8. Oi, minkä huivin pikku herra taikoi! Ihanaa, että tuossa iässä ei vielä jaotella hommia sukupuolen mukaan. Toisaalta, kokolailla raavas mies Åke Lindman kutoi sukkia kuvaustauoilla, kertoi eräs tietolähde muinoin.

    Teillä on niin kodikasta, kiva katsella kuvia (ja aina ihailen noita tapetteja)!

    VastaaPoista
  9. Samanlaisissa merkeissä täälläkin.Mittari näytti aamulla 35 miinusastetta.Pakkanen paukkui nurkissa koko yön.Puuta pesään ja kahdet villasukat jalkaan.
    Onneksi maanantaina lauhtuu.

    Paranemisia pienelle nuhanenälle.

    Meillä mummo on tehnyt tuollaisia huiveja.Sain jouluksi punaisen.

    Ihana hylly seinällä ja niin upeat astiat siinä.

    Mukavaa viikonlopun jatkoa.

    VastaaPoista
  10. Liisa: Jep, näin ne viisaammat ovat luvanneet...onneksi ;d

    Tiina: Niinpä, meillä kuopus tekee naistenhommia sen kun ehtii ;D

    Kiitos ♥

    JaanaElina: Mulle ihan uusi tuttavuus tuo huivi...kuten taitaa kaikenlainen neulominenkin olla ;D

    Nuhanenä vetelee nuhatippoja, kun olo käy tukalaksi ja johan helpottaa ;D Toivotaan, ettei jälkitauteja ilmene.

    Jep, töppöstä töppösen päälle, niin tarkenee ;D

    VastaaPoista
  11. Hei,
    jopas teillä on ollut kylmää...hrrrrrrr!

    Mutta tälläiset pakkasilmat on tosiaan hyvä käyttää hyödykseen sisällä. Ja sinä olet saanutkin paljon aikaiseksi.

    Hieno huivi tulikin!

    Mukavaa viikonloppua <3

    VastaaPoista
  12. Terkkuja lankapeukalolle: hienoa jälkeä teit! Mut mitens on äidin laita...pitäskös uudella rullalla heittää...?
    Tarkenemisia näille toivonmukaan viimeisille pakkaspäiville toivottelen täältä -35 asteen lämpötiloista ja siunailen tuota ihanata uunia.

    VastaaPoista
  13. Ihanat kuvat!!! Viimeinen sai oikein naurahtamaan ääneen :))
    Toivottavasti "pikkuinen" paranee pian!
    Oispa mullakin tuollainen huovin tekijä kotosalla :)
    Ihanaa lauantai-iltaa!

    VastaaPoista
  14. HUIVIN tekijää siis toivoisin ;D

    VastaaPoista
  15. Ainosofia: Jotain on tehtävä, edes pientä sellaista ;D

    Sirpa: Terkut meni perille ;D Aikas helppoa tuo oli (jopa meikäläisellekin), joten pitänee harkita ;D

    Marru: Pörri saa valitettavasti osansa poikien kanssa ;D Juu, kuopukselta pitää joskus mennä "piiloon" touhuilemaan, sillä muuten saa unohtaa oman inspiraationsa sen siliän tien *heh*

    VastaaPoista
  16. On kyllä kylmää...hrr.... Ihastuttavia kuvia, niin tunnelmallisia, että <3 Supersuloinen kisumisu, meilläkin ne toisinaan paketoivat itse itsensä :)

    VastaaPoista
  17. Kylymää on! Hyi helevata! ;D
    Minä se en vaan tajua, että mihin näitä superpakkasia oikeesti tarvitaan!!?

    Pörrillä näyttää olevan mukavat oltavat! :)

    Koettakaahan tareta siellä!

    VastaaPoista
  18. Hymytyttö ja Jenni: Jep ja eikun jatkuu, tänä aamuna oli -35 astetta. Ja MÄ EN ALA enää tätä!!!

    Miten muka huomenna voi olla -10?!

    Pörri tarkenee ;D Jo oman turkkinsa ansiostakin *hih*

    VastaaPoista
  19. Täällä ei vielä ainakaan ole -30 mennyt rikki. -27 näytti äsken.
    Hienon huivin poika teki :)

    VastaaPoista
  20. Joo ei oo tosiaankaan kiva.Vieläkin mittarissa -30!!Kurjuuksien kurjuus....
    Sullahan on tomera 9v.Jospa se äitikin innostuu perässä...
    Kauniita tavaroita sulla siellä hyllyssä.
    Toivotaan lämpösempää uutta viikkoa.

    VastaaPoista
  21. Sirutuuli: Huomenna kuulemma helpottaa ja helle alkaa ;D

    pitsienkeli: Poika on touhukas 9-vuotias, jep ;D

    Lämmintä on kuulemma luvassa, jippii!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...