9.2.2012

Matkalla töihin

Työmatkani on n. 400 m, joten matkaan menee huimat viitisen minuuttia. Mietin yksi aamu kävellessäni reittiä kameran kanssa (tarkoituksena kuvata töissä vähän tiloja), että mitä mielenkiintoista osuu tuon lyhyen matkan varrelle. Pari historiallista rakennusta ja kauniit pakkasmaiset kadut, eipä ihmeempiä.

No, napsin joka tapauksessa pari kuvaa, sillä enempää en ehtinyt ;D
Tästä lähdetään. Bye, bye naapuri!
Asema rakennettu 1904, kun ratayhteys Kajaanista Iisalmeen valmistui.
Takuuvarmaa jugendia ;D
Käännytään ympäri ja jatketaan matkaa oikeaan suuntaan.
Ensimmäinen tienylitys, vastaan tulee maakuntamuseo. Museo joka toimii 1926 valmistuneessa tukkuliikkeen kiinteistössä. Näyttelytiloja 2 kerroksessa, kokoelmissa n. 20 000 esinettä.
Museon piharakennusta.
Sissilinna jossa toimii nykyisin kaupunginteatterin pieni näyttämö.
Valmistunut 1905 seurain- ja kokoustaloksi, siinä on aikoinaan toiminut matkustajakotikin.
Jugendvaikutteista nikkarityyliä. Suojeltu asemakaavalla.

Tästä eteenpäin vain tylsiä kerrostaloja ja Citymarket, joten jätän niiden kuvaamisen ilon muille. Nämä kuvat ovat viime viikolta, joten lumenmäärä on kuvissa paljon pienempi kuin mitä se nyt on.

Töihin mentyä kamera oli niin jäässä, etten saanut kuin pari kuvaa ulkoa, joten ne tärkeimmät jäivät sitten seuraavaan kertaan ;D  

Lyhytaikaista oli meillä tämän viikon "hellejakso", maanantaina -13 astetta ja kamalasti lunta,  tiistaina pakkanen kiristyi tunnin sisällä -12 asteesta -19 asteeseen ja jatkoi nousuaan koko päivän...
Sittemmin ollaan menty mieluimmin lähempänä -30 kuin alle -20 asteessa. Eipä paljon naurata ;D

Näillä silti mennään ja toivotetaan kaikille oikein ihanaa torstaita!
Pakkaskeleillä auringonpaiste piristää onneksi mieltä!

13 kommenttia:

  1. Tutun näköistä ;D

    Kivaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  2. Upeita taloja teidän kylillä!! Ja kyllä kateeksi käy tuollaista työmatkaa, meillä pääkaupunkiseudulla työmatka hulabaloo on ihan sairas. Mies käy Helsingissä töissä ja työmatkat on suuntaansa 1,5 h vaikka matkaa ei varmaa ole kuin 20 km :/
    Ihan pelättää oma töiden aloitus syssyllä...

    VastaaPoista
  3. Lyhyt työmatka sulla. ei pakkanen pure , eikä vesisade kastele:)

    Kauniit ja uljaat talot työmatkasi varrella.

    VastaaPoista
  4. Samanlaisissa keleissä täälläkin, Tampereen keskustassa yli -20, nyt sentään lämpimässä bussissa matkalla kohti Rinsessalandiaa :D

    Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
  5. Upeita taloja matkasi varrellä...
    Helle loppui täälläkin...☺

    VastaaPoista
  6. Upeita taloja!
    Aurinkoisia talvipäiviä!

    VastaaPoista
  7. Täältähän se puuhausinto tarttui ihan väkisin. Ihanat talot!
    Ilona

    VastaaPoista
  8. Jenni: ;DD

    Outi: Jep, se etu täällä asuessa on, kaikki on pientä ja mukavan matkan päässä toisistaan ;D

    Liisa: Kiitos ♥

    Pepi: Bussimatka olisi kiva kokemus, pitäisköhän kokeilla...h-mmm.

    Irmastiina: Kiitos, minäkin tykkään.

    AnneHelena: Kiitos, samoin sinulle!

    Ilona: ;D Kiitos.

    Hymytyttö: Tykkään minäkin ;D

    VastaaPoista
  9. Niina: Kyllä on mukavaa, että jotakin vanhaa on säilytetty. Paljon täältä on pantu hyväkuntoista sellaista poiskin uuden (hienomman ?) tieltä...

    VastaaPoista
  10. Entinen kotikaupunki <3 Raatihuoneen tori sisältä on mun suosikki :-)

    VastaaPoista
  11. mirsu: Raatihuone on näkemisen arvoinen paikka ;D Kiva, kun piipahdit kylässä.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...